Luvattoman verkkojakelun vähentämiseen tähtäävät lainsäädännölliset keinot arvioitiin
Opetusministeriön työryhmä pitää nykyisen lainsäädännön keinoja toimivina luovien sisältöjen,
kuten elokuvan, musiikin ja pelien, luvattoman verkkojakelun vähentämiseksi. Lainsäädäntö
mahdollistaa luvattomaan verkkojakeluun puuttumisen. Oikeudenhaltija voi nostaa tekijänoikeuden
loukkaajaa vastaan siviilikanteen tuomioistuimessa tai pyytää asiassa poliisitutkintaa. Työryhmän
työ on jatkoa syksyllä 2008 käydyille luovien sisältöjen toimialakeskusteluille.
Käytännössä vertaisverkossa tapahtuneen tekijänoikeuden loukkauksen selvittely on mahdollista
vasta siinä vaiheessa, kun asia on joko edennyt poliisitutkintaan tai teleyritykseen kohdistuva
hakemusasia liittymänhaltijan yhteystietojen luovuttamisesta on ratkaistu tuomioistuimen
päätöksellä.
Työryhmä määritti ne lainsäädäntöalueet, joihin olisi tarpeen tehdä muutoksia niin sanotun
ilmoitusmenettelyn käyttöönottamiseksi. Ilmoitukset yksittäisille liittymänhaltijoille olisivat
nykyisiä keinoja pehmeämpi vaikutuskeino. Varsinkin nuorilla olisi mahdollisuus korjata
käyttäytymistään ilman, että asia etenee poliisitutkintaan tai tuomioistuimeen. Myös lasten ja
nuorten vanhemmat saisivat tiedon, jos liittymää käytetään luvattomiin tarkoituksiin.
Ilmoitusmenettelyssä oikeudenhaltija voisi määrämuotoisella ilmoituksella kehottaa
liittymänhaltijaa tekijänoikeuden loukkauksen lopettamiseen. Liittymänhaltija on useimmiten sama
henkilö tai samaan talouteen kuuluva kuin tekijänoikeuden loukkaaja. Teleyrityksen tehtävänä olisi
selvittää ilmoituksen saajan henkilötiedot tietojärjestelmästään ja välittää ilmoitus perille
liittymänhaltijalle. Ilmoitusten vaikutuksia seurattaisiin oikeudenhaltijoiden toimesta. Jos
tekijänoikeuden loukkaus ei lopu ilmoituksella, oikeudenhaltija voisi hakea oikeussuojaa nykyisessä
lainsäädännössä säädetyillä keinoilla. Oikeudenhaltijat korvaisivat teleyritykselle aiheutuneet
kulut.
Ilmoitusmenettely edellyttäisi sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamista. Laki ei salli
viestin tunnistamistietojen käsittelyä ilmoitusten välittämiseksi liittymänhaltijoille.
Liittymänhaltijan henkilötietojen luovuttamiseen ja verkkoyhteyksien katkaisemiseen
tarvittaisiin edelleen tuomioistuimen määräys.
Ilmoitusmenettely vaikuttaisi tietoverkkojen käyttäjien sähköisen viestinnän
luottamuksellisuuteen ja yksityisyyden suojaan. Punnintaa tekijänoikeuden, sähköisen viestinnän
luottamuksellisuuden ja yksityisyyden suojan suhteen jatketaan asian mahdollisessa
jatkovalmistelussa.
-- -- --
Työryhmän muistio lähetetään lausuntokierrokselle. Lausuntoaika päättyy 30.10.2009.
Luovien sisältöjen luvaton verkkojakelu; Lainsäädännölliset keinot -muistio
(Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:21)
Tiedote luovien
sisältöjen toimialakeskusteluista (18.11.2008)
Lisätietoja: hallitussihteeri Marko Rajaniemi, opetusministeriö, puh. 09-160 77946