Etusivu Tiedotteet Oppisopimustyyppistä täydennyskoulutusta korkeakoulutetuille

Oppisopimustyyppistä täydennyskoulutusta korkeakoulutetuille

tiedote
12-06-2009

Opetusministeri Henna Virkkunen on päättänyt korkeakouluissa alkavista korkeakoulutettujen oppisopimustyyppistä täydennyskoulutuksista. Koulutukseen varattu 1 miljoonan euron suuruinen rahoitus liittyy valtion vuoden 2009 lisätalousarvioon ja on osa hallituksen elvytyspakettia.

- Korkeakoulujen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus on kokonaan uusi koulutusmuoto, joka tuo hyvän lisän aikuiskoulutukseen, Virkkunen sanoo.

Koulutus on suunniteltu vastaamaan työelämässä tarvittavaa osaamista ja se aloitetaan syksyllä 2009. Esitys koulutuksen käynnistämisestä on osa ammatillisen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta. Opetusministeriö pyysi keväällä esityksiä korkeakouluilta täydennyskoulutuksen aloittamisesta. Hakemuksia lähetti kaikkiaan 13 yliopistoa ja 26 ammattikorkeakoulua. Koulutuksia esitettiin yhteensä 116.

- Tarve koulutukseen näkyy hakemusten suuressa määrässä. Hakemukset olivat varsin laadukkaita ja monipuolisia, tavoitteena onkin laajentaa tarjontaa jo 2010, Virkkunen kertoi.

Täydennyskoulutus aloitetaan seuraavissa korkeakouluissa: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu (osaamisintensiivisen kasvuyrityksen liiketoiminnan hallittu johtaminen), Helsingin yliopisto (kuntapalveluiden tuotekehittäminen), Helsingin yliopisto (talous- ja velkaneuvojan erityispätevyys), Jyväskylän ammattikorkeakoulu (vientimyynti ja osto-osaaminen), Jyväskylän yliopisto (kansainvälinen yritysviestintä), Metropolia ammattikorkeakoulu (kirurgisen erikoissairaanhoidon osaaja), Mikkelin ammattikorkeakoulu (diabeetikon hoitotyön ja kuntoutuksen erityisosaaminen), Savonia-ammattikorkeakoulu (perioperatiivinen hoitotyö), Teknillinen korkeakoulu (erityispätevyyttä yhdyskunta- ja aluesuunnittelijoille) ja Turun yliopisto (satama-alan oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus).

Korkeakoulujen tulee tehdä tiivistä yhteistyötä koulutushankkeiden toteuttamisessa ja jakaa kokemuksiaan koulutuksen toteutuksesta.

- - -

Lisätietoja:
- ylitarkastaja Sanna Hirsivaara (opetusministeriö), puh. (09) 160 77203
- erityisavustaja Laura Rissanen (opetusministeriö), puh. 041 540 4505

Päätös (pdf-tiedostona) 
Päätös ruotsiksi (pdf-tiedostona)

Hakijalista (korkeakoulut ja koulutusesitykset)

Etusivu Tiedotteet Oppisopimustyyppistä täydennyskoulutusta korkeakoulutetuille