Etusivu
Tiedotteet
CIMO:n johtajaksi Pasi Sahlberg
CIMO:n johtajaksi Pasi Sahlberg
tiedote
/ pressmeddelande
18-06-2009
Kulttuuri- ja urheiluministeri
Stefan Wallin on nimittänyt Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen
CIMO:n uudeksi johtajaksi viiden vuoden määräajaksi kasvatustieteiden tohtori Pasi Sahlbergin
1.9.2009 alkaen. Virkaa haki kaikkiaan 35 henkilöä.
Sahlberg toimii nykyisin Euroopan unionin koulutusvirastossa (European Training Foundation ETF) Torinossa Italiassa johtavana koulutusasiantuntijana ja koulutuspoliittisten kehittämishankkeiden päällikkönä. Aikaisemmin hän on toiminut opetusneuvoksena ja yksikön- ja projektijohtajana Opetushallituksessa sekä Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksessa koulun kehittämiskeskuksen johtajana. Sahlberg on myös toiminut Maailmanpankissa Washington D.C:ssä vastaten koulutussektorin projektien ja ohjelmien valmistelusta, valvonnasta ja evaluoinnista. Sahlberg on Helsingin yliopiston ja Oulun yliopiston dosentti.
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on opetusministeriön alainen kansainvälisten asioiden asiantuntija- ja palveluorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää kansainvälistä liikkuvuutta ja yhteistyötä koulutuksessa, työelämässä sekä kulttuuri-, nuoriso- ja kansalaistoimen alueilla.
CIMO on aktiivisesti mukana vahvistamassa Suomea avoimena ja monikulttuurisena sivistys- ja tietoyhteiskuntana edesauttamalla monipuolista kansainvälistä vuorovaikutusta sen toiminnan kaikilla osa-alueilla. CIMO toteuttaa tehtäväänsä yhteistyössä suomalaisten, ulkomaisten ja kansainvälisten viranomaisten, oppilaitosten, järjestöjen ja muiden yhteisöjen kanssa.
_ _ _
Lisätietoja:
- kansainvälisten asiain johtaja Jaana Palojärvi, puh. 040 511 6897