Opetusministeriö jakoi kansalaisopistoille laatupalkinnot
Opetusministeriön myöntämät vuoden 2008 laatupalkinnot jaettiin kansalaisopistoille. Vuonna 2008
laatupalkinnon saivat Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto, Raahe-opisto ja Rauman
kaupungin kansalaisopisto. Vuoden 2008 laatupalkintokilpailun erityisteemana oli
taitoaineet aikuisopiskelussa. Laatupalkinnon suuruus on 30 000 euroa.
Laatupalkinnolla palkitaan opistoja pitkäjänteisestä ja aktiivisesta kehittämistyöstä sekä
laadullisesti korkeatasoisista toiminnan tuloksista. Palkinnolla tuetaan ja edistetään
kansalaisopistojen paikallista ja alueellista tehtävää sekä siten niiden yhteiskunnallista
vaikuttavuutta omassa toimintaympäristössään.
Laatupalkintokilpailuun tuli kaikkiaan kahdeksan hakemusta. Opetusministeriön asettama
arviointiryhmä suoritti arvioinnin ja teki esityksen laatupalkinnon saajista.
Laatupalkintoperustelut:
Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto
Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto on maan suurin kansalaisopisto. Se toimii
väestön ja koulutusmarkkinoiden näkökulmasta haastavassa, mutta mahdollisuuksia tarjoavassa
toimintaympäristössä. Opiston sijainti pääkaupunkiseudulla mahdollistaa monipuoliset ja suuret
asiakasryhmät ja myös henkilöstön rekrytoinnissa opistolla on hyvät edellytykset saada tehtäviin
haluamaansa henkilöstöä. Pääkaupunkiseudun muut koulutuksen tarjoajat kilpailevat osin samoista
koulutusmarkkinoista.
Opisto on kunnostautunut erityisesti johtajuuden kehittämisessä ja henkilöstöasioihin
paneutumisessa.
Opistossa on panostettu käsityöhön, jota varten on tehty erillinen käsityöstrategia. Käsityön
opetus on vakaalla pohjalla. Opistossa on hyvät erityisteemaan liittyvät henkilöresurssit -
yhdeksän päätoimista opettajaa - ja käsityöhön sveltuvat tilat ja laitteet.
Opisto on sijoittanut käsityötä ja teknistä työtä varten tiloja eri puolille Helsinkiä, mikä
tuo teemaan liittyvän opetuksen lähelle asukkaita. Käsityöhön panostaminen on tuottanut tulosta.
Opiston käsityö on laadullisesti korkeatasoista. Henkilöstö tekee työtään määrätietoisesti ja
kunnianhimoisesti. Opisto ja Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos tekevät yhteistyötä.
Raahe-opisto
Raahe-opistolla on vankka asema toiminta-alueellaan. Opisto on luotettava ja tunnettu
oppilaitos, jota asiakkaiden on helppo lähestyä. Raahe-opisto on "kaikkien opisto"
toiminta-ajatuksensa mukaisesti. Opisto koetaan myös joustavaksi yhteistyökumppaniksi.
Opiston johto toimii esimerkillisesti ja yhteistyökykyisesti. Johtamisella on luotu
kotikutoinen, yhteisöllinen ja sympaattinen ilmapiiri. Opistossa tehdään pitkäjänteistä työtä
opetustarjonnan, sen laadun ja sitä tukevien palveluprosessien kehittämiseksi. Taitoaineiden
laadukas tarjonta on yksi opiston vahvuuksista.
Käden taitojen opetuksessa toimii tulosvastuullinen tiimi. Käden taitojen opettajien
aktiiviseen keskinäiseen vuorovaikutukseen ja vertaistukeen on kiinnitetty erityistä huomiota.
Rauman kaupungin kansalaisopisto
Rauman kaupungin kansalaisopiston toiminta-alueena on Rauman kaupunki, Eurajoen ja Lapin
kunnat. Opiston tämänhetkiset vahvuudet liittyvät toimintaympäristön herkkään reagointiin. Opisto
on mahdollistanut esimerkiksi suomen kieltä taitamattomien ulkomaalaisten opiskelun opistossa
tarjoamalla tulkin palveluja. Opistolla on siten merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä
maahanmuuttajien integroimisessa paikkakuntaan.
Erityisteema näkyy opetustarjonnassa erityisesti pitsinnypläyksen opetuksessa, joka oli myös
hakemuksen kohde. Opisto kantaa vastuuta yhdestä merkittävästä käsityökulttuurin osasta, joka
Raumalla näkyy monin tavoin. Opisto järjestää vuosittain 11-12 pitsinnypläyskurssia.
Opistossa kehitetään uusia malleja ja materiaaleja, ja näin pidetään perinnettä elävänä ja
uudistuvana. Opisto on tehnyt uusia avauksia pitsinnypläyksen opetukseen, esimerkkinä
pitsinnypläyksen verkkokurssi, joka on kiinnostanut myös ulkomaalaisia. Opiston merkitys näkyy myös
elinkeinoelämässä erilaisten pitsiin liittyvien liikkeiden muodossa.
Lisätietoja:
- hallitusneuvos
Marja-Riitta Pönkä, opetusministeriö, puh. (09) 160 77271











