Etusivu Tiedotteet

Opetusministerio vahvistaa oppilaan oikeutta saada varhaista tukea sekä erityisopetusta

tiedote
22-01-2009

Opetusministeriössä on valmisteltu hallituksen esitysluonnos perusopetuslain muuttamiseksi, ja se on lähetetty sidosryhmille lausuntoja varten. Lausunnot tulee antaa viimeistään 16.2.2009. Laki viimeistellään lausuntokierroksen jälkeen ja hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle maaliskuussa 2009.

Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta tukea koskevia säännöksiä. Tavoitteena on vahvistaa oppilaalle suunnitelmallisesti annettavaa varhaista ja ennalta ehkäisevää oppimisen ja kasvun tukea. Oppilaille, jotka tarvitsevat pidempikestoista ja laajempaa tukea, tehdään päätös erityisestä tuesta samoilla perusteilla kuin nykyisin. Päätöksessä määrättäisiin nykyistä täsmällisemmin oppilaan opetuksen järjestämisestä ja hänen tarvitsemistaan tukipalveluista. Päätös erityisestä tuesta olisi määräaikainen ja tehtäisiin enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Huoltajaa olisi kuultava ennen päätöksen tekemistä.

Oppilaan henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman (HOJKS) luonne muuttuisi nykyisestä hallintopäätöksestä pedagogiseksi asiakirjaksi, mikä mahdollistaisi sen joustavamman käytön. HOJKS:issa olevat keskeiset asiat siirtyisivät erityisen tuen päätökseen.

Esityksessä ehdotetut perusopetuslain ja opetussuunnitelman muutokset on tarkoitettu tulemaan kunnissa ja kouluissa voimaan syyslukukauden alussa 2010.

Henkilötietojen käsittelyä, salassapitoa ja luovuttamista koskevia säännöksiä ehdotetaan täydennettäväksi siten, että säädettäisiin oppilaan asioiden käsittelystä ja salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta moniammatillisessa oppilashuoltotyössä, opetuksen järjestäjän tietojensaantioikeudesta sekä opetuksen järjestäjän velvollisuudesta antaa tietoja tietyissä tilanteissa. Nämä muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan syyslukukauden 2009 alussa.

---------

Erityisopetuksen oppilaiden määrä on lisääntynyt yli 10 vuoden ajan. Kuntien välillä on erityisopetukseen siirtojen määrissä merkittäviä eroja. Kasvuun ovat vaikuttaneet tilastotekniset ja kuntoutuksellis-hoidolliset tekijät, kehittynyt diagnosointi, erityispedagogisen tutkimuksen tuottama uusi tieto sekä opetuslainsäädännön muutokset. Edellisten lisäksi ilmenee vaikeasti selitettävää kasvua, joka liittyy yhteiskunnan muutoksiin ja kunnissa ja kouluissa käytössä oleviin erilaisiin hallinnollisiin menettelytapoihin.

Hallituksen esitysluonnos (pdf)

Lisätietoja:
- yksikön päällikkö, hallitusneuvos Eeva-Riitta Pirhonen, puh. (09) 160 77268
- opetusneuvos Jussi Pihkala, puh. (09) 160 77383

Etusivu Tiedotteet