Ministeri Wallin palkitsi lastenkulttuurin tekijöitä
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin jakoi tämänvuotiset Lapsenpäivä-palkinnot,
lastenkulttuurin valtionpalkinnot sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 20-juhlavuoden
logokilpailun palkinnot keskiviikkona 19. marraskuuta Helsingissä. Lapsenpäivä-palkinnon,
suuruudeltaan 8 400 euroa, saivat Jyväskylän Käsityökoulu sekä Stundarsin museo ja
kulttuurikeskus. Taiteen keskustoimikunnan myöntämät lastenkulttuurin valtionpalkinnot, suuruudeltaan 15 000
euroa, saivat kuvataiteilija Alexander Reichstein ja Tanssiteatteri Hurjaruuth. Logosuunnittelukilpailun voitti "Ei kenenkään varjossa", tekijänä Unja Nuotio Lasten ja nuorten
Arkkitehtuurikoulu Arkki Ry:stä. Toisen palkinnon sai työ "Lasten oikeudet", tekijänä Anna Rosa
Pascarella Espoon kuvataidekoulusta ja kolmannen palkinnon sai työ "Lapset", tekijänä Johanna
Närvänen Espoon kuvataidekoulusta.
Lapsenpäivä-palkintojen perustelut:
1. Jyväskylän Käsityökoulu järjestää käsityön taiteen perusopetusta Jyväskylässä,
Joutsassa ja Saarijärvellä. Keski-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry:n ylläpitämässä
käsityökoulussa opiskelee noin 140 lasta ja nuorta, joista poikia on 28 %. Poikien osuus on viime
vuosina noussut suositun tekniikkaryhmän ansiosta. Käsityökoulussa opiskellaan mm. villan
huovutusta, kudontaa, kankaan kuviointia erilaisin menetelmin, paperin valmistusta ja
paperituotteiden tekoa, puun työstöä, jalometalli- ja metallitöitä, keramiikkaa, lasitöitä sekä
erityistekniikoita.
Käsityökoulusta ovat tuhannet lapset saaneet innoitusta alalle. Osa heistä on hakeutunut tai
kouluttautunut käsityöalan ja taiteilijan ammatteihin. Koulussa opiskelu on tavoitteellista ja
vuodesta toiseen jatkuvaa. Opetus on suunniteltu siten, että se kehittää oppilaan
kokonaispersoonallisuutta ja esteettistä valintakykyä sekä kannustaa luovaan ongelmanratkaisuun.
Opetuksessa on tärkeää, että oppilas ymmärtää käsityön merkityksen ihmisen hyvinvointiin. Opetuksen
lähtökohtana ovat oppilaan omat kokemukset, käsillä työskentely, tuotteiden valmistus ja ilmaisu.
Tavoitteena on, että oppilas ymmärtää suomalaista tekstiili-, esine- ja ympäristökulttuuria sekä
kulttuurien erilaisuutta ja säilyttää ja edelleen kehittää perinteisiä käsityömenetelmiä ja
työtapoja.
Opettajina koulussa toimivat alan ammattilaiset, jotka kouluttautuvat jatkuvasti. Vuosittain
he valitsevat yhteisen teeman, joka kulkee punaisena lankana opetusta suunnitellessa.
Kansainvälisyys toteutuu opettajavaihdon kautta: vuonna 2007 vaihdettiin osaamista hollantilaisen
rakukeramiikan ja unkarilaisen nahkatyön kanssa. Ekologisuutta korostava kierrätys ja "tuunaus"
ovat aina olleet ajankohtaisia aiheita käsityönopetuksessa.
2. Stundars r.f. i Korsholm upprätthåller Stundars friluftsmuseum och
kulturcentrum. Museibyn fick sin början 1938 då folkskolläraren Gunnar Rosenholm grundade en
museiförening i Solf. Idag finns 66 byggnader på området och Stundars är därmed ett av Finlands
största friluftsmuseer. Årligen utförs en stor mängd uppgifter och arbeten på talko, särskilt i
samband med olika evenemang. På så sätt fyller Stundars en viktig social funktion i lokalsamhället.
Stundars har genom åren utvecklat en mångsidig och täckande verksamhet inom
barnkulturområdet. Deras specialkompetens ligger i att förmedla och åskådliggöra historien samt ge
barn och unga en förankring i densamma.
Med Teater Stundars och Bildkonstskolan som utgångspunkt har Stundars under 2000-talet
fortsatt med utåtriktade evenemang med barn och unga som den viktigaste målgruppen. Deras vision är
att göra kulturarvet mera tillgängligt för barn och unga samt öka deras förståelse av detsamma. De
försöker skildra historiska händelser och tidsperioder på ett nyanserat och positivt sätt. Det är
viktigt att unga erbjuds en möjlighet att reflektera över olika tider och kulturer genom att
jämföra skillnader hur man levde, arbetade, drömde ”förr” mot deras egen livssituation.
Målsättningen är även att erbjuda Stundars som ett öppet och levande museum, där det ges utrymme
för barnens egen kreativitet och aktivitet.
Sedan år 2002 erbjuds även tidsresor som en viktig museipedagogisk metod. Genom tidsresan då
man med fantasins hjälp förflyttar sig bakåt i tiden får deltagarna en ny roll, t.ex. som piga
eller dräng i Bondstugan. I tidsenliga kläder och namn utförs olika vardagssysslor, såsom tvätt,
matlagning och hantverk, vilket konkret ger en bild av hur det kunde vara i Österbotten i början av
1900-talet. Genom tidsresan kan vi även ta upp globala och/eller nationella historiska händelser
och koppla dem till närhistorien. Särskilt populära är Stundars olika julprogram som ordnas sedan
1999 för daghems- och skolelever. Varje år besöker ca 4000 skolelever Stundars.
Lastenkulttuurin valtionpalkintojen perustelut:
Kuvataiteilija Alexander Reichsteinilla (1957)
on laaja ja monipuolinen tuotanto lastenkulttuurin alueella. Reichsteinin kosketeltavia ja
liikuteltavia teoksia on ollut esillä eri puolilla Suomea, mm. Voipaalan lastenkulttuurikeskuksessa
Sääksmäellä, Retretissä, Ateneumin taidemuseossa ja viimeksi Kuntsin modernin taiteen museossa
Vaasassa. Reichsteinin moniaistiset elämysympäristöt ja kookkaat tilateokset houkuttelevat
lapsi-kokijan sisäänsä. Hänen teoksistaan tunnistaa lasten oman ajatusmaailman.
Reichstein käyttää luovasti erilaisia materiaaleja. Jättikokoisen pehmoveistoksen Alma Terran
eli äiti maan pinta ommeltiin tilkkutäkin tavoin. Meri-aiheinen, pyörivä veistosinstallaatio, jossa
merenneidot ja erilaiset sekahahmot uivat, valmistettiin kanaverkosta ja ruiskutettiin UV-valossa
loistavalla maalilla. Retretin suuressa veistoksessa Sato sadosta hyödynnettiin
paineilmajärjestelmää: puun oksilla vihannekset kasvavat ja kutistuvat.
Venäläis-suomalaisena taiteilijana Alexander Reichstein tuntee kahden maan taideperinteen.
Moskovan Graafisessa Korkeakoulussa opiskellessaan hän syventyi lastenkirjojen kuvitukseen.
Muutettuaan Suomeen vuonna 1990 hän kiinnostui kolmiulotteisesta hahmomaailmasta. Kirjankuvitus on
jatkunut sen rinnalla. Reichsteinin kuvittama Gondwanan lapset (kirj. Alexis Kouros) voitti
Finlandia Junior -palkinnon vuonna 1997.
Tanssiteatteri Hurjaruuth
perustettiin vuonna 1981. Laaja kiertuetoiminta ulottui 90-luvun taitteessa moniin maihin,
kuten Iso-Britanniaan, Saksaan, Tansaniaan ja Yhdysvaltoihin. Vaikka Hurjaruuthin kotipaikka on
Helsinki, sen säännöllinen kiertuetoiminta ulottuu edelleen Hangosta Utsjoelle.
Hurjaruuth on uudistanut lasten- ja nuortenteatteria ja samalla laajentanut yleisöpohjaa.
Yhteistyö suomalaisten sirkustaiteilijoiden kanssa alkoi jo 1994. Hurjaruuthin Talvisirkuksesta on
muodostunut perheiden joulunajan traditio. Vuodesta 1995 alkaen esitykset on suunnattu pääasiassa
lapsille. Hurjaruuthin tanssijoiden tunnusmerkki on monitaitoisuus. He ovat musikaalisia,
näytteleviä, akrobaattisia tanssijoita ja tekevät näyttämöllä saumatonta yhteistyötä muusikkojen,
näyttelijöiden ja sirkustaiteilijoiden kanssa.
Hurjaruuth toimii myös vierailuteatterina nuorille kokeileville ryhmille ja kehittää uusia
yhteistyömalleja eri tuottajatahojen, festivaalien ja freelancetaiteilijoiden kanssa. Omien
esitystensä lisäksi Hurjaruuth on tuottanut festivaaleja. Ruutia! -tanssifestivaali lapsille ja
nuorille on ollut ohjelmistossa vuodesta 1997 alkaen, aluksi yhteistyössä Teatterikeskuksen kanssa.
Vuodesta 1981 lähtien Hurjaruuth on tuottanut yli 100 ensi-iltaa.
Logokilpailun palkintoperustelut:
1. palkinto: "Ei kenenkään varjossa", Unja Nuotio, Lasten ja nuorten
Arkkitehtuurikoulu Arkki Ry. Palkintoperustelut: Työn näkökulma, mikä on lapsi ja aikuinen - pieni
ja suuri, tasavertaisuus teki suuren vaikutuksen raatiin. Työn toteutus oli viety hienosti loppuun
saakka. Oivaltava ja visuaalisesti onnistunut työ. Ehdotus oli ansioitunut nimeä myöten, onnistunut
ja vahva tulkinta lapsen oikeuksista.
2. palkinto: "Lasten oikeudet", Anna Rosa Pascarella, Espoon kuvataidekoulu.
Palkintoperustelut: Tässä työssä raatia ilahdutti erityisesti näkemys lapsesta aktiivisena
toimijana. Työ ilmensi lapsen sananvapautta ja oikeutta mielipiteen ilmaisemiseen. Lisäksi tekijä
oli oivaltanut ja onnistuneesti havainnollistanut, mistä näkökulmasta lapsi ja aikuinen asioita
katsoo.
3. palkinto: "Lapset", Johanna Närvänen, Espoon kuvataidekoulu.
Palkintoperustelut: Työhön oli saatu vähäeleisesti mahtumaan paljon. Tekijä oli pystynyt
onnistuneesti kuvaamaan eri tunnetiloja, iloa, yhteisöllisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Se teki
voimakkaan vaikutuksen raatiin. Tässäkin työssä oli hyvin oivallettu kilpailun tarkoitus.
Logoehdotuksia saapui yhteensä 57 kappaletta, viidestä eri kuvataidekoulusta. Töiden
arviointikriteereinä olivat aiheenmukaisuus, näkemyksen omaperäisyys sekä työn soveltuvuus
muokattavaksi logoksi. Raadin mukaan kaikissa töissä oli käsitelty hyvin annettua kilpailuaihetta.
Usein esiintyneitä teemoja olivat leikki, huolenpito, hoiva ja ystävyys. Lapsen oikeuksien
kansainvälisyydestä kertoi monissa töissä esiintynyt maapallo. Iso ja pieni - vastapari eri
muodoissaan oli myös tullut monen kuvittajan mieleen. Työt muodostuivat hahmotelmista, aiheista,
kokonaisista piirustuksista ja lähes valmiista logoista.
-- -- --
Lapsenpäivä-palkinto jaetaan yhteisölle, joka on tehnyt merkittävää työtä lasten
taideharrastuksen ja -kasvatuksen edistämiseksi. Lastenkulttuurin valtionpalkinto puolestaan
myönnetään taiteenharjoittajalle tai kahden tai useamman taiteenharjoittajan muodostamalle
työryhmälle tunnustuksena kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistuneesta lastenkulttuurin
piiriin kuuluvasta ansiokkaasta työstä tai suorituksesta tai myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta
toiminnasta lastenkulttuurin hyväksi. Palkinto voidaan myöntää myös lastenkulttuurin alalla
toimivalle yhteisölle.
-- -- --
Lisätietoja:
- Lapsenpäivä-palkinto: ylitarkastaja
Katri Santtila (OPM), puh. (09) 160 77487
- Lastenkulttuurin valtionpalkinto: taidesihteeri
Ansa Aarnio (Taiteen keskustoimikunta), puh. (09) 1607 7945
- Logo-kilpailu: osastosihteeri
Johanna Klemettinen (OPM), puh. (09) 160 77901 ja politiikkaohjelman
ohjelmajohtaja
Georg Henrik Wrede (OPM), puh. (09) 160 77900
pm
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin jakaa Lapsenpäivä-palkinnot, lastenkulttuurin
valtionpalkinnot sekä Lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotisjuhlavuoden logosuunnittelukilpailun
palkinnot keskiviikkona 19.11.2008 klo 11.00 Säätytalo, sali 10, Snellmaninkatu 9-11, Helsinki