Etusivu Tiedotteet Näyttämötaiteen valtionpalkinto Mikko Roihalle ja pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto Juha Jokelalle

Näyttämötaiteen valtionpalkinto Mikko Roihalle ja pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto Juha Jokelalle

tiedote / pressmeddelande
09-08-2008

Valtion näyttämötaidetoimikunta on myöntänyt tämänvuotisen näyttämötaiteen valtionpalkinnon ohjaaja Mikko Roihalle. Palkinto on 15 000 euroa, ja sen luovutti kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin lauantaina Tampereella. Näyttämötaiteen valtionpalkinto voidaan myöntää joko kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta taiteellisesta työstä tai suorituksesta taikka pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta taiteellisesta työstä.


Ministeri Wallin jakoi samassa tilaisuudessa pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon, jonka sai tänä vuonna kirjailija Juha Jokela Fundamentalisti-näytelmästään, joka kantaesitettiin Teatteri Jurkassa 2006. Sen ruotsinkielinen kantaesitys nähtiin tämän vuoden alussa Åbo Svenska Teaterin ja Klockriken yhteistuotantona. Tampereen teatterikesässä näytelmä nähdään färsaarelaisen teatteriryhmän esittämänä.

Palkinnonsaajan on valinnut Pohjoismaisen teatteriunionin hallitus neljästä ehdolla olleesta pohjoismaisesta näytelmästä, jotka on kantaesitetty Pohjoismaissa vuosina 2006 ja 2007. Palkinnosta kilpailivat Juha Jokelan Fundamentalisti Suomesta, Bjarni Jónssonin Óhapp! Islannista, Peter Asmussenin Om et øjeblik Tanskasta ja Sara Stridsbergin Valerie Jean Solanas ska bli president i Amerika Ruotsista. Norjalla ja Färsaarilla ei tänä vuonna ollut ehdokasta.

Pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto jaetaan joka toinen vuosi Pohjoismaisen teatterikokouksen yhteydessä. Ensimmäisen kerran se myönnettiin vuonna 1992. Pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto jaetaan tänä vuonna yhdeksännen kerran. Palkintosumma on 5000 euroa.

Valtion näyttämötaidetoimikunta perustelee palkintoa seuraavasti:

Ohjaaja Mikko Roiha on uransa alusta alkaen esittäytynyt tinkimättömän omaperäisenä teatterin tekijänä, oman tiensä kulkijana. Omaperäisyys ei ole Roihalle kuitenkaan eristäytymistä tai itsetarkoituksellista omituisuutta. Hänen teatterikäsityksensä perustuu vankasti meitä ympäröivän maailman ja yhteiskunnan näkemiseen – varsinkin suomalaiskansallisen todellisuuden tarkasteluun – ja sen tulkitsemiseen teatterin keinoin.

Roihalle erityisen läheisiä ovat toisaalta kotimaiset näytelmät, varsinkin klassikot, ja toisaalta lastennäytelmät. Roiha peilaa nykymenoa tuoreiden klassikkotulkintojen lävitse tavalla, joka sekä kunnioittaa niiden itseisarvoa että heijastaa niissä nykyaikaa. Wuolijoen Niskavuori-näytelmien perhekuvauksen melodraamaan on Roihan lukemana tullut uutta mehevyyttä ja ironian monisärmäisyyttä. Minna Canthin Anna-Liisa ja Papin perhe, Jotunin Tohvelisankarin rouva ja Kiven Seitsemän veljestä ovat Roihan käsissä muuntuneet häkellyttävän moderneiksi teoksiksi. Käsittely on ollut ronskia, mutta alkuperäisen näytelmän ydintä ei ole hukattu.

Taiteellisia ja taloudellisia riskejä pelkäämättä Roiha on avannut teatterin ovet vaikeasti tavoitettavalle varhaisnuorten ikäluokalle ja luonut esityksiä, joilla on kosketuspintaa sen ikäisten kokemuksiin. Kaiken perustana on Roihan taiteilijanvakaumus, joka spekuloimatta asettuu heikomman tai joukosta syrjään jääneen ihmisen puolelle.

Mikko Roiha on vaikuttanut myös maantieteellisesti laajalti suomalaisessa teatterikentässä. Ohjaajanuransa aikana hän on ennättänyt työskennellä ainakin 15 ammattiteatterissa. Työt ovat poikkeuksetta olleet kauden huippuja. Niiden merkitys ei ole vain upeissa katsojakokemuksissa. Mikko Roihalla on taito saada näyttelijät irti maneereista ja laajentamaan oleellisesti ilmaisuskaalaansa.

Mikko Roiha tunnetaan myös teatterikollektiivin kunnioittajana - samanaikaisesti vastuullisena työnjohtajana sekä tasapuolisena, kuuntelevana ja kommunikoivana työparina. Teatterissa, eri taiteilijoista koostuvassa kollektiivisessa työyhteisössä, tämä on arvokas ominaisuus.

Pohjoismainen raati perusteli Juha Jokelan Fundamentalistin valintaa seuraavasti:

”Riemastuttava, älykäs, lohdullinen näytelmä uskosta, ihmisistä uskon varassa, erilaisten uskonkäsitysten törmäyskurssista. Näytelmässä ihmisen tarve uskoa johonkin suurempaan törmää ihmisen omaan pienuuteen. Näytelmä auttaa tajuamaan, että fundamentalismi on paljon enemmän kuin ahdasmieliset miehet turbaaneissaan; teksti saa lukijan myötäelämään fundamentalistista ajatuskulkua tuomitsemisen sijaan. Lisäksi se pakottaa lukijan pohtimaan omaa suhdettaan aineettomaan. Kaiken kaikkiaan harvinaisen syvälle ihmisyyden peruskysymyksiin sukeltava teksti.

Näytelmä on yksinkertaisessa dramaturgisessa asettelussaan nerokas. Näytelmän kieli kuvaa hienosti roolihenkilöiden opittujen ajatus- ja käyttäytymismallien alla piilevää epävarmuutta.”

-- -- --

Lisätietoja:
- näyttämötaiteen valtionpalkinto: taidesihteeri Ansa Aarnio (Taiteen keskustoimikunta), puh. (09) 160 77945
- pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto: johtaja Riitta Seppälä (Teatterin tiedotuskeskus), puh. 040 576 8136

pe
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin jakaa näyttämötaiteen valtionpalkinnon ja pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon lauantaina 9.8.2008 kello 11.30 Tampereen Työväen Teatterin lämpiö, Hämeenpuisto 28-32, Tampere

Etusivu Tiedotteet Näyttämötaiteen valtionpalkinto Mikko Roihalle ja pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto Juha Jokelalle