Vrouw Marian tutkimusyhteistyöstä sovittu
Opetusministeriön johdolla järjestettiin maanantaina Helsingissä neuvottelu Vrouw Marian hylkyä koskevasta kansainvälisestä tutkimusyhteistyöstä. Neuvotteluihin osallistui asiantuntijoita Venäjältä, Alankomaista, Ruotsista ja Suomesta.
Neuvottelussa sovittiin kansainvälisen työryhmän perustamisesta. Työryhmä kokoontuu ensimmäisen
kerran syyskuussa. Museovirasto laatii esityksen hankkeen toimintamalliksi ja tavoitteiksi "Vrouw
Maria veden alla" -projektisuunnitelman pohjalta. Hankkeessa myös selvitetään, onko hylyn
nostaminen mahdollista.
Neuvottelujen tarkoituksena oli selvittää edellytyksiä kansainvälisen yhteistyöhankkeen
käynnistämiseen. Tapaamisen aikana perehdyttiin laivasta tehtyihin tutkimuksiin, Museoviraston
laatimaan tutkimushanke-esitykseen, venäläisten asiantuntijoiden yhteistyöehdotuksiin,
kansainvälisen meriarkeologisen tutkimuksen periaatteisiin sekä hylyn tutkimukseen, konservointiin
ja esittelyyn liittyviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
Vuonna 1771 uponnut hollantilainen kauppa-alus Vrouw Maria löytyi Suomen aluevesiltä vuonna
1999. Pietariin matkalla olleen aluksen lastina arveltiin olleen myös keisarinna Katariina II:lle
hankittuja taide-esineitä. Hylky on suojeltu Suomen muinaismuistolain nojalla ja sen tutkimuksista
vastaa Museoviraston meriarkeologian yksikkö. Hylyn tutkimusta, suojelua ja esittelyä on selvitetty
vuosina 2001 - 2004 toteutetussa EU:n Kulttuuri 2000 -ohjelmasta rahoitetussa kuuden maan
yhteishankkeessa. Vuodesta 2007 lähtien on selvitetty yhteistyömahdollisuuksia myös venäläisten
asiantuntijoiden kanssa.
-- -- --
Vrouw Maria – Selvitys tutkimuksista, tuloksista ja tulevaisuuden eri vaihtoehdoista on
luettavissa
Museoviraston
sivuilta (pdf).
Lisätietoja:
- ylitarkastaja
Päivi Salonen, opetusministeriö, puh. 040-722 1072, 09-160 77431
- yli-intendentti
Marja Pelanne, Museovirasto, puh. 09- 4050 9050
pe











