Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan laatu selvitetään
Opetusministeri Sari Sarkomaa on kutsunut johtavan asiantuntijan Esa Iivosen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta selvittämään aamu- ja iltapäivätoimintaa. Selvitysmiehen tehtävänä on arvioida lainsäädännön toimivuutta, toiminnan laatua ja tehdä selvityksen pohjalta kehittämisehdotuksia.
- Selvityksen pohjalta on tavoitteena kehittää koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa
vastaamaan entistä paremmin lasten ja perheiden tarpeisiin, Sarkomaa sanoo.
- Kaikilla pienillä koululaisilla on oltava mahdollisuus saada laadukas aamu- ja
iltapäivätoimintapaikka. Aamu- ja iltapäivätoiminta on yksi kaivatuimmista ja arvostetuimmista
pienten koululaisten palveluista ja sitä järjestetään 96,5 % Manner-Suomen kunnista, Sarkomaa
sanoo.
- Aiemmat arviointikyselyt kertovat, että koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta voi
suhteellisen hyvin, mutta myös parannettavaa löytyy. Kehityskohteita ovat esimerkiksi
erityishuomiota vaativien lasten ohjaus, koulujen ja päiväkotien yhteistyön parantaminen sekä
ohjaajien ammatillisen kelpoisuuden turvaaminen, Sarkomaa muistuttaa.
Nyt käynnistyvän selvityksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti arvioida koululaisten
aamu- ja iltapäivätoiminnan lainsäädännön toimivuutta ja toiminnan laatua. Tavoitteena on
selvittää, miksi toiminta ei ole aikaisemmin asetettujen tavoitteiden laajuista.
Lisäksi selvitetään, miten avustusjärjestelmä, kilpailuttaminen ja sopimusten määräaikaisuus
vaikuttavat kolmannen sektorin mahdollisuuksiin järjestää toimintaa sekä sitä, millaisin
toimenpitein kolmannen sektorin mahdollisuuksia toiminnan järjestämiseen voidaan parantaa. Selvitys
tulee luovuttaa opetusministeriölle 31.12.2008 mennessä.
- - -
Lisätietoja: erityisavustaja Laura Rissanen 041 540 4505