Valtio linjasi yliopistojen pääomittamisen periaatteita
Talouspoliittinen ministerivaliokunta sopi perjantaina 11. huhtikuuta periaatteista, joilla
hallitus osallistuu säätiömuodossa toimivien yliopistojen pääomittamiseen.
Yksityisoikeudellisena säätiönä perustettavan yliopiston tulee noudattaa valtioneuvoston ja
opetusministeriön korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen tavoitteita ja edistää riittävän
vahvan yliopiston muodostumista. Säätiöyliopiston tulee pääsääntöisesti olla vähintään 3 000
kokopäiväopiskelijan yhteisö. Säätiövarallisuuden luovuttajat nimittävät sijoitustensa suhteessa
edustajansa säätiömuodossa toimivan yliopiston hallitukseen.
Yksityisoikeudellisena säätiönä toimivan yliopiston alkupääoman tulee olla vähintään 25 milj.
euroa tuhatta kokopäiväopiskelijaa kohti. Innovaatioyliopiston pääomittamisesta hallitus on
päättänyt erikseen kehyspäätöksen yhteydessä. Yksityisoikeudellisina säätiöinä toimivien
yliopistojen valtion ulkopuolisen alkupääoman tulee olla aidosti uutta yksityistä pääomaa. Valtio
päättää kussakin tapauksessa erikseen osallistumisestaan säätiönä toimivan yliopiston
pääomittamiseen. Valtion sijoitusosuus on sama kuin innovaatioyliopistossa eli 5:2.
Valtio voi tehdä finanssisijoituksia myös kaikkiin julkisoikeudellisina laitoksina toimiviin
yliopistoihin riippumatta siitä, saavatko ne yksityistä pääomaa. Kohdentamisessa noudatetaan
yhdenvertaisia kriteerejä. Julkisoikeudellisina laitoksina toimivien yliopistojen pääomittamisen
periaatteita käsitellään yksityiskohtaisemmin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kesäkuussa
2008.
Osana yliopistouudistusta hallitus on toistaiseksi sitoutunut yhden säätiöyliopiston,
innovaatioyliopiston perustamiseen. Kehyspäätöksessään 13.3.2008 hallitus linjasi, että
"säätiöpohjainen toimintamalli tehdään mahdolliseksi kaikille yliopistoille".
_ _ _
Talouspoliittisen ministerityöryhmän muistio
Lisätietoja:
– erityisavustaja Laura Rissanen, puh. (09) 160 77409, 041 540 4505
– johtaja Anita Lehikoinen, puh. (09) 160 77353, 040 518 4891











