Etusivu Tiedotteet Sarkomaa: Koulujen kerhotoimintaan lisäresursseja

Sarkomaa: Koulujen kerhotoimintaan lisäresursseja

tiedote
03-04-2008
Opetusministeri Sari Sarkomaa kertoo hallituksen suuntavan lisäresursseja koulujen kerhotoiminnan kehittämiseen osana Perusopetus paremmaksi eli POP-ohjelmaa.

– Jokaisella peruskouluikäisellä lapsella on oikeus vähintään yhteen harrastukseen. Kerhotoiminnan elvyttämiseksi suuntaamme tänä vuonna noin 6 miljoonaa euroa, Sarkomaa sanoi puhuessaan Kansallisilla peruskoulupäivillä Helsingissä torstaina.

– Koulujen kerhotoiminta oli vakiintunutta ja vireää aina vuoteen 1991 asti. Lama-ajan rajuja säästöjä ei kerhotoiminnan osalta ole edelleenkään purettu. Tavoitteena on, että jokaisessa kunnassa koulujen kerhotoimintaa kasvatetaan.

– Koulujen kerhotoiminta on hyvä keino tavoittaa erityisesti lapsia ja nuoria, joilla ei esimerkiksi perheen tilanteen vuoksi ole muuten mahdollisuutta harrastaa säännöllisesti, Sarkomaa painottaa.

– Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen tavoitteena tällä hallituskaudella on saada aikaan monipuolista, lapsen ja nuoren kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa, joka myös vakiintuisi osaksi lapsen ja nuoren ohjattua iltapäivää. Erityinen tavoite on saada lisää liikunnallisia kerhoja lasten terveysliikunnan edistämiseksi.

– Valtion erityisavustuksen saamisen edellytyksenä on, että koulut ja kunnat järjestävät erisisältöistä kerhotoimintaa (esimerkiksi liikunta-, kieli-, ympäristö-, kuvataide- ja musiikkikerhoja) vähintään 3-5 tuntia viikossa. Näin todella lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia ja nuorille voidaan tarjota mielekästä toimintaa koulupäivän jälkeen, Sarkomaa toteaa.


Lisätietoja: erityisavustaja Laura Rissanen 041 540 4505
Etusivu Tiedotteet Sarkomaa: Koulujen kerhotoimintaan lisäresursseja