Neljä uutta lupaa esi- ja perusopetuksen järjestämiseen
Valtioneuvosto käsitteli torstaina 27.3. yksityisten yhteisöjen luvat perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen järjestämiseen. Lupahakemuksia oli 16. Edellisen kerran lupia myönnettiin vuonna 2006, jolloin hakemuksia oli yhteensä 18.
Valtioneuvosto myönsi luvat järjestää perusopetusta Lahden seudun kristilliselle koululle,
Kymenlaakson steinerkoululle ja Pohjanmaan kristilliselle koululle Confidolle sekä Oriveden
steinerpedagogiselle Joonas-koululle, jolla on aikaisemmin ollut opetuksen järjestämislupa. Luvat
myönnettiin kolmen vuoden määräajaksi.
Lisäksi valtioneuvosto vakinaisti Espoon, Keravan, Kuopion ja Jyväskylän kristillisten
koulujen sekä Rauman freinetkoulun määräaikaiset luvat.
Voimassaolevia järjestämislupia laajennettiin Espoon ja Jyväskylän kristillisissä kouluissa
vuosiluokille 7-9, Keravan kristillisessä koulussa esiopetukseen ja vuosiluokille 7-9 sekä
Itä-Suomen suomalais-venäläisessä koulussa esiopetukseen, vuosiluokille 1-4 ja maahanmuuttajien
lisäopetukseen.
Valtioneuvosto hylkäsi seuraavat hakemukset: Suur-Helsingin kansainvälisen kristillisen
koulun ja päiväkodin kannatusyhdistys ry, Vihdin steinerkoulun kannatusyhdistys ry, Joensuun
steinerkoulun kannatusyhdistys ry, Porvoon steinerkoulun kannatusyhdistys ry, Mi Casita ry, Sipilän
varakoti Oy.
Hakemuksen hylkäämisen perusteena oli, että luvan myöntämiselle ei ollut oikeudellisia
edellytyksiä. Luvan myöntämiselle ei ollut alueellista tai valtakunnallista koulutus- tai
sivistystarvetta ja hakijoiden ammatilliset ja taloudelliset edellytykset opetuksen asianmukaiseksi
järjestämiseksi olivat puutteelliset.
Yksityiskoulujen määrä on Suomessa vakiintunut. Alle kolme prosenttia perusopetuksen
oppilaista saa opetusta yksityisessä peruskoulussa. Valtioneuvoston päätöksen myötä oppilasmäärän
arvioitu lisäys yksityisissä peruskouluissa on 500 oppilasta. Tällä hetkellä toiminnassa on 68
perusopetusta antavaa yksityistä koulua. Lisäksi perusopetusta järjestetään muille kuin
oppivelvollisuusikäisille eräissä yksityisissä aikuislukioissa ja kansanopistoissa.
Lisätietoja:
– erityisavustaja
Laura Rissanen, 041 540 4505
– yksikön päällikkö
Eeva-Riitta Pirhonen, (09) 160 77268
Valtioneuvosto voi myöntää rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan perusopetuslaissa
tarkoitetun perusopetuksen järjestämiseen. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että lupaa hakeva
opetuksen järjestäjä on tehnyt kunnan kanssa sopimuksen opetuksen järjestämisestä. Tällöin
järjestämisluvan myöntämisen edellytyksenä on, että opetuksen järjestäminen perustuu erityiseen
koulutus- tai sivistystarpeeseen. Lupa voidaan myöntää ilman kunnan suostumusta, mutta tällöin
luvan myöntämisen edellytyksenä on alueellinen tai valtakunnallinen koulutus- tai sivistystarve.
Tällöinkin lupa voidaan myöntää vain erityisopetuksen, vieraskielisen opetuksen tai erityiseen
maailmankatsomukselliseen tai kasvatusopilliseen järjestelmään perustuvan opetuksen
järjestämiseen.
Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että sen järjestämät ja hankkimat palvelut toteutetaan
säädösten mukaisesti. Luvan myöntäminen perustuu valtioneuvoston vapaaseen harkintaan, jossa luvan
hakijalla ei ole lakiin perustuvaa oikeutta luvan saamiseen. Valtioneuvosto voi päätyä
lupaharkinnassa kielteiseen ratkaisuun, vaikka luvan oikeudelliset myöntämisedellytykset
täyttyisivätkin.











