Perusopetuksen laadun kehittämiseen 11,8 miljoonaa euroa
Opetusministeriö on myöntänyt kunnille ja yksityisille koulutuksenjärjestäjille valtion
erityisavustuksia erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen ja tukitoimien sekä
oppilaanohjauksen kehittämiseen yhteensä 11,8 miljoonaa euroa. Tehostetun ja erityisen tuen
kehittämistoimiin myönnetään 233 kunnalle 7,4 miljoonaa euroa. Oppilaanohjauksen kehittämiseen
myönnetään 116 kunnalle ja 20 yksityiselle koulutuksen järjestäjälle 4,4 miljoonaa euroa, kertoi
opetusministeri Sari Sarkomaa perjantaina Jyväskylässä järjestetyssä Suomalaisen tiedeakatemian
100-vuotissymposiumissa.
- Kehittämistoimet kohdennetaan esi- ja perusopetusikäisten oppilaiden opetukseen,
opetusmenetelmien kehittämiseen, kuntien hallinnollisten käytänteiden yhdenmukaistamiseen ja eri
hallintokuntien yhteistyön tiivistämiseen. Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen
painopistettä siirretään oppilaalle annettavaan ennalta ehkäisevään ja varhaiseen tukeen.
Perusopetuksen oppilaanohjausta tehostetaan koulutuksen nivelkohdissa, erityisesti
uravalinnan ohjausta sekä jatko-opintoihin, työhön ja ammatteihin perehtymistä. Tavoitteena on,
että nuorella on mahdollisuus tehdä tietoon, ei mielikuviin, perustuvia ratkaisuja oman elämänsä
suhteen. Lisäksi oppilaanohjaus on tarkoitus aloittaa nykyistä aikaisemmin, Sarkomaa kertoi.
Sarkomaa pitää hyvänä sitä, että avustuksista huomattava osa on myönnetty seudullisille
hankkeille, joissa on selkeästi perusteltu kehittämisnäkökulma koko seutukunnan rakenteiden,
käytänteiden ja toiminnan osalta.
Lisätietoja avustuksista:
- hallitusneuvos Eeva-Riitta Pirhonen, puh. (09) 160 77268
- kehittämispäällikkö Najat Ouakrim-Soivio, puh. (09) 160 77355
Kunnat ja yksityiset koulutuksen järjestäjät, joille on myönnetty valtion
erityisavustuksia perusopetuksen laadun kehittämiseen (pdf)