Työryhmä: Poikkihallinnollista yhteistyötä vahvistettava nuorten ohjauksessa
Osa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevista 15–17-vuotiaista nuorista jää vaille ohjausta, jolloin riski jäädä ilman jatko-opinto- tai työpaikkaa esim. peruskoulun jälkeen kasvaa. Nuorten koulutus- ja yhteiskuntatakuu ei näin toteudu tasapuolisesti. Nuorten ohjauspalveluita selvittäneen työryhmän mukaan nämä nuoret tavoittaa parhaiten eri toimijatahojen kuten opetustoimen ja työhallinnon sekä muiden hallinnonalojen verkostomaisella yhteistyöllä. Yhteistyön toimintatapojen selkeyttämiseksi opetustoimen ja työhallinnon sekä muiden toimijoiden tulisi laatia kunta- tai seutukohtaiset ohjaussuunnitelmat, joissa määriteltäisiin ohjausyhteistyön periaatteet, tavoitteet ja arviointi. Työryhmä luovutti muistionsa opetusministeri Sari Sarkomaalle perjantaina.
Nuorten ohjauksen kehittämiskohteina työryhmä mainitsee muun muassa opintopolkujen sujuvuuden turvaamisen, keskeyttämisten vähenemisen ja ohjaus- ja neuvontatyötä tekevän henkilöstön osaamisen ja täydennyskoulutuksen. Nuorten ohjaustoiminnan kehittämistä voitaisiin työryhmän mukaan toteuttaa Euroopan sosiaalirahaston ESR-rahoituksella. Kehittämistyössä olisi tärkeää löytää joustavia ratkaisuja, joiden avulla voidaan vastata erilaisiin ja eri ajankohtiin sijoittuviin ohjaustarpeisiin sekä tukea nuorten työelämään sijoittumista. Työryhmä esittää muun muassa syksyllä 2006 käynnistyneen ammatilliseen koulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilun, Ammattistartin, jatkamista.
Ohjaus- ja neuvontapalveluiden riittävyys ja saatavuus tulisi työryhmän mukaan arvioida sekä kartoittaa nykyisten toimintamallien vaikuttavuus. Edellinen perus- ja toisen asteen ohjaustoiminnan arvioinnin kysely tehtiin vuonna 2000. Lisäksi työryhmä esittää, että opinto-ohjauksen toimivuus peruskoulun päättyessä, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa selvitetään. Selvityksessä tulee kartoittaa opiskelijoiden näkemykset saadusta ohjauksesta opiskelujen päätösvaiheessa.
Nuorten ohjauspalveluiden valtakunnallisen kehittämisen seuraamiseksi työryhmä esittää, että opetusministeriö nimittäisi eri hallinnonalojen sekä työ- ja elinkeinoelämän edustajista muodostuvan kattavan ohjauksen yhteistyöryhmän. Ryhmän tehtävänä olisi toimia ohjausryhmänä ohjauspalveluiden kehittämishankkeille sekä nuorten ohjauksen valtakunnalliselle kehittämiselle.
- - -
Nuorten ohjauspalveluiden tehostaminen. Opinto-ohjauksen ja työhallinnon ohjauspalveluiden yhteistyöryhmä (Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:39)
- - -
Lisätietoja:
- opetusneuvos Helena Kasurinen, Opetushallitus, p. 050 4324 743
- ylitarkastaja Anneli Tallqvist, työministeriö, p. 010 60 49079











