Uusi valtion liikuntaneuvosto asetettu
Valtioneuvosto asetti torstaina 28. kesäkuuta uuden valtion liikuntaneuvoston nelivuotiskaudelle, joka alkaa 18.7.2007.
Valtion liikuntaneuvoston tehtävänä on mm. arvioida valtionhallinnon toimien vaikutuksia ja
antaa lausunnot talousarvion liikuntamäärärahoista ja opetusministeriön toiminta- ja
taloussuunnitelmasta liikunnan osalta. Neuvosto antaa opetusministeriölle lausunnot
valtionapukelpoisista liikuntajärjestöistä ja niille myönnettävistä toiminta-avustuksista,
liikuntapaikkojen rakentamisavustuksista, liikuntatieteelliseen tutkimukseen ja tiedonvälitykseen
sekä liikuntalääketieteelliseen toimintaan myönnettävistä avustuksista. Neuvosto tekee lisäksi
aloitteita ja antaa lausuntoja liikuntapolitiikkaa, erityisryhmien liikuntaa ja liikuntatiedettä
koskevissa asioissa ja osallistuu mm. kansainväliseen yhteistyöhön.
Liikuntaneuvoston jäsenet ovat liikuntapolitiikkaan ja liikunnan eri aloihin perehtyneitä
henkilöitä, jotka edustavat erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä, liikuntakulttuurin toimi- ja
yhteistyöalueita, liikunnan kansalaisjärjestöjä ja kuntia.
Liikuntaneuvoston puheenjohtajaksi nimettiin valmennuskeskuksen johtaja
Tapio Korjus (varajäsen: liikuntaneuvos Pekka Toivonen) ja varapuheenjohtajiksi
kansanedustaja
Leena Harkimo (varajäsen kansanedustaja Olli Nepponen) ja kansanedustaja
Susanna Huovinen (varajäsen uinninopettaja Tuija Pohjola). Jäsenet ovat
fysioterapeutti
Suvi Helanen (varajäsen yrittäjä Jari Isometsä), liikuntatieteiden tohtori
Anneli Pönkkö (varajäsen kansanedustaja Katri Komi), pedagoginen koordinaattori
Timo Virolainen (varajäsen toimialajohtaja Jaana Vasankari), kansanedustaja
Marjo Matikainen-Kallström (varajäsen kansanedustaja Reijo Paajanen),
kansanedustaja
Jouko Laxell (varajäsen kansanedustaja Raija Vahasalo), kansanedustaja
Timo Heinonen (varajäsen laboratorion johtaja Helinä Marjamaa), kansanedustaja
Marko Asell (varajäsen kansanedustaja Jukka Gustafsson), pääsihteeri
Michael Oksanen (varajäsen kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos), kansanedustaja
Merikukka Forsius (varajäsen johtaja Mikael Fogelholm) ja rehtori
Eero Väätäinen (varajäsen asentaja Olavi Stoor).
Valtion liikuntaneuvostossa on liikuntapolitiikan, erityisryhmien liikunnan ja
liikuntatieteen jaostot, joiden puheenjohtajat nimetään liikuntaneuvoston jäsenistä.
Liikuntapolitiikan jaoston puheenjohtajaksi nimettiin Leena Harkimo, erityisryhmien liikunnan
jaoston puheenjohtajaksi Susanna Huovinen sekä liikuntatieteen jaoston puheenjohtajaksi Anneli
Pönkkö.
- - -
Lisätietoja:
- kulttuuriasiainneuvos
Raija Mattila, opetusministeriö, puh. 09-160 77278
- pe











