Etusivu
Tiedotteet
Suomalaiselle musikaalille tai musiikkiteatterille haettavissa tukea
tiedote
/ pressmeddelande
05-03-2007
Opetusministeriö käynnistää valtion näyttämötaidetoimikunnan teatteripoliittisen ohjelman
perusteella kotimaisen musiikaali-/musiikkiteatterihankkeen. Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa.
Opetusministeriö voi myöntää valtionosuutta saavien teattereiden ja orkestereiden
kehittämishankkeisiin harkinnanvaraista valtionavustusta.
Vuosien 2008 ja 2009 määrärahojen jaossa ministeriö painottaa hankkeita, jotka tukevat uuden
suomalaisen musikaalin / musiikkiteatterin kehitystä, tuotantoa ja kansainvälistymistä.
Avustuspäätökset tehdään vuosittain valtionosuuspäätösten yhteydessä.
Ensimmäisessä vaiheessa opetusministeriölle toimitetaan 31.8.2007 mennessä hakemus, jossa on esittely musikaalin / musiikkiteatterin muotoon tarkoitetusta tuotannosta sisältäen projektikuvauksen sekä "treatmentin" pituudeltaan 15–30 sivua, kaksi demoäänitettä musikaaliin kuuluvasta musiikista / lauluista sekä kustannusarvion. Ministeriö valitsee ne kehitettäviksi sopivat hankkeet, joihin voidaan myöntää kehittämisavustusta.
Toisessa vaiheessa kehittämisavustusta saaneet hankkeet toimittavat (31.8.2008 mennessä) ministeriölle ensimmäisen valmiin version musikaalista / musiikkiteatterista sisältäen käsikirjoituksen, pianopartituurin ja laulut suomeksi tai ruotsiksi, vieraskielisen synopsiksen sekä kustannusarvion. Kustannusarvion tulee sisältää myös musikaalin käsikirjoituksen käännöskulut vieraalle kielelle. Ministeriö valitsee ne kehitettäviksi sopivat hankkeet, joihin voidaan myöntää tuotantoavustusta. Tuotantoavustuksen saaminen edellyttää hakijalta lisäksi sitovaa päätöstä tulevasta tuotannosta ja sen toteuttamista, mikäli avustus myönnetään.
Ensimmäisen vaiheen hakemukset tulee osoittaa opetusministeriölle viimeistään 31.8.2007 mennessä osoitteella PL 29, 00023 Valtioneuvosto. Hakemuksessa tulee mainita, että hakemus on valtionosuutta saavien teattereiden ja orkestereiden kehittämishanke.
-- -- --
Lisätietoja:
– ylitarkastaja Katri Santtila, opetusministeriö puh. (09) 160 77487
– puheenjohtaja Riitta Seppälä, valtion näyttämötaidetoimikunta, puh. (09) 2511 2121