Kalliomäki: Osaamisen tunnustaminen tukee elinikäistä oppimista korkeakouluissa
Opetusministeri
Antti Kalliomäki pitää tärkeänä sitä, että korkeakoulujen opiskelijat saavat
osaamisensa tunnustettua ja hyväksyttyä riippumatta osaamisen hankintatavasta tai -paikasta.
Vastaanottaessaan osaamisen tunnustamista korkeakouluissa koskevan työryhmäraportin Kalliomäki
totesi, että osaamisen tunnustaminen tukee elinikäisen oppimisen periaatteen toteuttamista.
- Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytäntöjen parantamisella ja virtaviivaistamisella
on opiskelijan lisäksi merkitystä korkeakouluille, työnantajille ja yhteiskunnalle laajemminkin.
Lyhyesti sanoen: elinikäisen oppimisen toteutumiselle siten, että osaamisen voidaan todeta olevan
olemassa ilman, että opiskelija laitetaan suorittamaan kursseja vain sen takia, että ne ohjelmaan
kuuluvat, Kalliomäki sanoi.
Työryhmän suositukset osaamisen tunnustamisen käytäntöjen yhtenäistämiseksi korkeakouluissa
ovat Kalliomäen mielestä konkreettisia ja helposti toteutettavia. - Ymmärrän, että tällaisiin
uudistuksiin liittyy aina myös pelkoa siitä, millaista lisätyötä uudistus aiheuttaa. Työryhmän
esittämät suositukset ovat kuitenkin mielestäni sellaisia, ettei niiden toteuttaminen vaadi suuria
lisäresursseja. Itse asiassa pidemmällä aikavälillä uudistukset saattavat keventää nykyistä työtä
ja siten jopa aikaan saada taloudellisia säästöjä. Kyse näyttäisi olevan pitkälti prosessien
rationalisoinnista, Kalliomäki totesi.
Kalliomäki uskoo, että suositukset lisäävät opiskelijoiden liikkuvutta niin kotimaisten kuin
ulkomaisten korkeakoulujen välillä. Erityisesti hän toivoo sen joustavoittavan siirtymistä
ammattikorkeakoulusta yliopistoon tai päinvastoin. Lisäksi osaamisen tunnustaminen helpottaa
työelämän ja opiskelun välistä vuorottelua.
- Nykyistä sujuvammat menettelytavat muualla kuin muodollisessa koulutuksessa hankitun
osaamisen tunnustamiselle parantavat mahdollisuuksia entistä joustavampaan vuorotteluun työelämän
ja koulutuksen välillä. Tämä on tärkeää, koska työvoiman saatavuus tulee olemaan yksi seuraavankin
hallituksen keskeisistä haasteista, Kalliomäki korosti.
_ _ _
Opetusministeri Antti Kalliomäki aiemmin suoritettujen opintojen ja aiemmin hankitun osaamisen
tunnustamista korkeakouluissa pohtineen työryhmän muistionluovutuksessa tiistaina 23.1. klo 13.00
opetusministeriö, Meritullinkatu 1, neuvotteluhuone Venla (4. krs)
_ _ _
Lisätietoja:
- erityisavustaja
Vesa Vuorenkoski, puh. (09) 160 77418
tp











