Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen etenee
Yliopistojen rakenteellisen kehittämisen tavoitteena on nostaa tutkimustoiminnan laatua,
kansainvälistä houkuttelevuutta ja kilpailukykyä. Tämä edellyttää toiminnan kokoamista suuremmiksi
kokonaisuuksiksi, korkeakoulujen profiloitumista, yhteistyötä, verkostoitumista ja vahvempaa
kansainvälistymistä. Rakenteellisen kehittämisen linjausten mukaisesti korkeakoululaitoksen rakenne
maan eri osissa voi vaihdella.
Yliopistojen rakenteellisen kehittämisen hankkeille 18 miljoonaa euroa
Opetusministeriö pyysi yliopistoilta 31.8.2006 mennessä ehdotukset rakenteellisen
kehittämisen hankkeille. Yliopistot esittivät 200 hanketta, joiden rahoitustarve oli vuonna 2007
yhteensä noin 50 miljoonaa euroa. Opetusministeriö on osoittamassa rakenteellisen kehittämisen
hankkeisiin vuosina 2006 ja 2007 yhteensä noin 18 miljoonaa euroa, mikä sisältää myös aiemmin
tulosneuvotteluissa sovitun rahoituksen.
Tässä vaiheessa hankerahoitusta suunnataan kärkihankkeiden lisäksi myös pienemmille
yliopistojen yhteishankkeille ja ammattikorkeakoulujen kanssa tapahtuvalle yhteistyölle sekä
huippututkimusta vahvistaville yhteenliittymille, joita ovat muun muassa kansallinen
molekyylilääketieteen keskus, Biokeskus Suomi -verkosto ja TKK-TTY-tutkimuskonsortio. Lisäksi
hankerahoitusta suunnataan sähköistä asiointia tukeville hankkeille, joita ovat muun muassa
kirjastokonsortioiden laiteuudistus, yliopistojen tietovarastohanke, tietoarkkitehtuurin
yhtenäistäminen ja projektihallinnan kehittäminen.
Yliopistojen sisäisiä rakenteellisen kehittämisen hankkeita päätettiin rahoittaa vain
poikkeustapauksissa, vaikka niillä voidaankin tehostaa resurssien käyttöä. Tällaiset hankkeet on
toteutettava osana yliopistojen omaa toimintaa ja näin on monissa yliopistoissa jo tapahtunutkin.
Myös yliopistojen henkilöstö- ja taloushallinnon yhteinen palvelukeskushanke liittyy yliopistojen
rakenteelliseen kehittämistyöhön.
Rakenteellisen kehittämisen lähtökohtana oli korkeakoulujen tutkimustoiminnan vahvistaminen.
Siksi on valitettavaa, että tutkimustoiminnan kehittämistä ja tutkimuksen
infrastruktuuriyhteistyötä koskevia hankkeita oli vähän. Sektoritutkimusyhteistyötä koskevia
hankkeita ei ole juuri lainkaan.
Yliopistojen uudenlaisia toimintarakenteita kehitetään
Yliopistojen uudenlaisten toimintarakenteiden kehittämiseksi käynnistyy kolme yliopistojen
uusien rakenteiden kärkihanketta:
• Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhteistä toimintarakennetta valmistellaan
varatuomari Markku Linnan johdolla. Ryhmän jäseninä toimivat lisäksi rehtori Keijo Virtanen Turun
yliopistosta ja rehtori Tapio Reponen Turun kauppakorkeakoulusta.
• Joensuun ja Kuopion yliopistoista muodostuvaa yhteistä toimintarakennetta valmistellaan
professori Reijo Vihkon johdolla. Suunnitteluryhmään kuuluvat lisäksi maaherra Pirjo Ala-Kapee sekä
Joensuun yliopistosta rehtori Perttu Vartiainen ja hallintojohtaja Petri Lintunen sekä Kuopion
yliopistosta rehtori Matti Uusitupa ja hallintojohtaja Päivi Nerg.
• Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun
yhteistyölle rakentuvaa "innovaatioyliopiston" toimintarakennetta valmistellaan valtiosihteeri
Raimo Sailaksen johdolla. Suunnitteluryhmään kuuluvat lisäksi professori Yrjö Neuvo ja kansleri
Matti Lehti sekä rehtorit Matti Pursula Teknillisestä korkeakoulusta, Eero Kasanen Helsingin
kauppakorkeakoulusta ja Yrjö Sotamaa Taideteollisesta korkeakoulusta.
Kaikkien suunnitteluryhmien määräaika päättyy 16.2.2007. Suunnitteluryhmien tehtävänä on
laatia ehdotus mainittujen yliopistojen mahdollisimman pitkälle menevästä yhteisestä
toimintarakenteesta, laatia hankkeille toteuttamissuunnitelma aikatauluineen sekä määritellä
tarvittavat osaprojektit, niiden toiminnalliset tavoitteet ja taloudelliset vaikutukset.
Suunnitteluhankkeet voivat käyttää apunaan ulkomaisia asiantuntijoita. Suunnittelutyön jälkeen
opetusministeriö varautuu tukemaan hankkeiden toteutusta kevään 2007 tulosneuvotteluissa.
Selvityksiä ja kehittämishankkeita tulossa myös sosiaalialalle ja
opettajankoulutukseen
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen liiketoimintaosaamisen rakenteita ja työnjakoa koskeva
selvitystyö on käynnistetty. Sen määräaika on 20.6.2007. Selvitysryhmän muodostavat pääjohtaja Kari
Neilimo, professori Anne Kovalainen ja asiantuntija Mauri Panhelainen. Myös sosiaalialalla on
käynnistymässä vastaava selvitystyö. Lisäksi yliopistoissa käynnistetään opettajankoulutuksen
valtakunnallinen kehittämishanke.
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä pohditaan
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä ja työnjakoa pohditaan jo kolmessa
hankkeessa Lappeenrannassa, Oulussa ja Kuopiossa. Olennaista näissä hankkeissa on löytää
toimintamalleja, jossa löydettäisiin kaikkia yhteistyön osapuolia parhaiten hyödyntävät
toiminta-alueet ja -tavat. Tammikuussa 2007 opetusministeriö järjestää näitä hankkeita koskevan
seminaarin, joka tarjoaa mahdollisuuden tiedon ja kokemusten vaihtoon.
Lisätietoja:
– erityisavustaja
Vesa Vuorenkoski, puh. (09) 160 77418
– johtaja
Markku Mattila, puh. (09) 160 77230
Lisätietoa
korkeakoulujen rakenteellisesta kehittämisestä
Lisätietoa palvelukeskushankkeesta
mm











