Tutkijaopiskelijapaikkojen ja tutkijakoulujen määrä nousee
Opetusministeri Tuula Haatainen päätti torstaina 14.7. kaikkiaan 1458 tutkijaopiskelijapaikan täyttämisestä vuosiksi 2006-2009. Myös tutkijakoulujen määrä nousee nykyisestä 114:sta 124:ään. Tutkijakoulupaikat osoitettiin tutkijakouluille Suomen Akatemian tekemän esityksen perusteella.
Suomen Akatemia arvioi yliopistoista saapuneet hakemukset tutkijakoulujen jatkorahoituksesta sekä uusien tutkijakoulujen perustamisesta tutkijakoulujen tieteellisen tason, tutkijankoulutuksen laadun ja suunnitelmallisuuden sekä tuloksellisuuden perusteella.
Tutkijakoulujen kokonaismäärä kasvaa kymmenellä. Päätökseen sisältyy 124 tutkijakoulua, joista uusina aloittaa 12 ja toimintansa päättää kaksi tutkijakoulua. Jatkorahoitusta saa 68 tutkijakoulua. Opetusministeriö esittää yhteensä 39,9 miljoonaa euroa vuoden 2006 budjettiin tutkijakouluissa työskentelevien 1458 tutkijaopiskelijan ja 23 koordinaattorin palkkaamiseen.
Uusista tutkijakouluista Helsingin yliopisto koordinoi viittä, Turun yliopisto kahta sekä Joensuun, Jyväskylän, Kuopion yliopistot, Teknillinen korkeakoulu ja Turun kauppakorkeakoulu kukin yhtä uutta tutkijakoulua. Uusista tutkijankouluista kuusi on kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen alalla, kolme luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen alalla, kaksi biotieteiden alalla ja yksi terveystieteiden alalla. Valtaosa tutkijakouluista toimii verkostotyyppisenä usean yliopiston ja tutkimuslaitoksen yhteishankkeena. Koordinaatiovastuu on kaikkiaan 16 eri yliopistolla. Kaikki yliopistot ovat mukana tutkijakoulujärjestelmässä.
Vuoden 2006 alussa bio- ja ympäristötieteiden alalla toimii 14 tutkijakoulua, joissa on yhteensä 220 tutkijaopiskelijapaikkaa (15%), kulttuurin ja yhteiskunnan alalla 44 tutkijakoulua ja 371 tutkijaopiskelijapaikkaa (25,5%), terveystieteiden alalla 17 tutkijakoulua ja 249 tutkijaopiskelijapaikkaa (17%) sekä luonnontieteiden ja tekniikan alalla 49 tutkijakoulua, joissa on 618 tutkijaopiskelijapaikkaa (42,5%).
Suomalainen tutkijakoulujärjestelmä perustettiin vuonna 1995. Järjestelmää on asteittain laajennettu. Tutkijakoulujärjestelmän keskeisenä tavoitteena on tutkijankoulutuksen laadun turvaaminen, väitöskirjatyöhön käytettävän ajan lyhentäminen sekä sitä kautta väittelyiän alentaminen. Tutkijakoulujen tehtävänä on antaa systemaattista opetusta ja ohjausta tutkijakouluun osallistuville jatko-opiskelijoille. Tavoitteena on saada väitöskirja valmiiksi neljässä vuodessa. Tutkijakoulussa opiskelu on päätoimista ja palkallista.
-- -- --
Päätös tutkijakouluista (pdf)
Lisätietoja:
- opetusneuvos
Marja Pulkkinen (opetusministeriö), puh. (09) 160 77223
pe











