Tanssin aluekeskustoimintaa täydennetään
Tanssin aluekeskusten verkostoa täydennetään kahdella uudella aluekeskuksella. Kulttuuriministeri Tanja Karpela on myöntänyt yhteensä 450 000 euroa tukea kahdelle uudelle ja kolmelle jo aiemmin valitulle tanssin aluekeskukselle vuodelle 2005. Uutena tukea saivat Lounais-Suomen tanssikeskus ry (120 000 €) ja Pirkanmaan Tanssin Keskus ry (30 000 €). Vuonna 2004 aloittaneista tukea saivat Pohjoinen tanssin aluekeskus (130 000 €), Zodiak Presents ry (100 000 €), Tanssitaiteen tuki ry (70 000 €).
Tanssin aluekeskustoimijat ovat:
1. Pohjoisen tanssin aluekeskus, jonka taustalla ovat Kansantanssiyhtye Rimpparemmi (Rovaniemi), JoJo - Oulun Tanssin Keskus (Oulu), Routa-ryhmä (Kajaani) sekä Pyhäsalmen tanssi ry (Pyhäjärvi).
2. Zodiak - Uuden tanssin keskus, joka on toiminut vuodesta 1986 tuottajaorganisaationa palvellen erityisesti vapaan kentän ryhmiä ja yksittäisiä taiteilijoita.
3. Tanssitaiteen tuki ry (Kuopio), joka on verkottunut alueen muiden toimijoiden mm. kaupunginteatterin (vos), tanssiteatteri Minimin (vos), Kuopio tanssii ja soi -tapahtuman ja muiden festivaalien kanssa. Mukana verkostossa on myös ammattikorkeakoulu. Savon alueella toimiva aluekeskus tukee myös Pohjois-Karjalan tanssin kehittämistä mm. Joensuussa.
4. Lounais-Suomen tanssikeskus, joka on Turun ja Porin yhteishanke, pitää sisällään myös ruotsinkielisen saariston ja vuoden 2006 alusta myös ruotsinkielisen Pohjanmaan.
5. Pirkanmaan Tanssin Keskus ry, joka ylläpitää Sisä-Suomen tanssin aluekeskusta. Tavoitteena on, että Tampereen lisäksi hankkeeseen tulevat mukaan Jyväskylä, Lahti ja Hämeenlinna. Koska Tamperetta lukuunottamatta muiden kaupunkien sitoutuminen ei ole vielä varmaa, myönnettiin hankkeelle muita pienempi avustus.
Tanssin aluekeskustoiminnan tavoitteena on edistää taide- ja kulttuuripalveluiden tasa-arvoista saavutettavuutta ja saatavuutta, lisätä tanssitaiteen työskentelymahdollisuuksia sekä yhteistyötä ja vahvistaa osaamista. Vuonna 2005 tavoitteena on, että tanssin aluekeskustoiminta tuottaa tanssin alan ammattilaisille yhteensä noin 330 eripituista työtilaisuutta ja esitystoiminta lisääntyy noin 250 esityksellä.
Tavoitteena on, että valitut aluekeskukset sitoutuvat toimintaan vuoden 2009 loppuun. Avustusten myöntäminen vuosille 2006-2009 edellyttää, että valtion talousarviossa on tarkoitukseen tarvittavat määrärahat.
Valintaperusteina käytettiin mm. alueella olevia tanssin rakenteita; alan toimijoita, ammatillista toimintaa, koulutusta, harrastustoimintaa ja yleisöpohjaa: Myös hakijan perusrakenteet tulee olla kunnossa; tilat ja perushenkilöstö ja -rahoitus ovat olemassa, samoin perustoiminta. Lisäksi alueen kunnan/kuntien tulee suhtautua asiaan myönteisesti. Erityisesti painotettiin verkoston rakentamisessa valtakunnallista kattavuutta. Olennaista oli myös osaamisen taso ja yhteistyön määrä. Lisäksi edellytettiin 50 prosentin omarahoitusosuutta sekä selkeitä tavoitteita mittareineen.
-- -- --
Lisätietoja: ylitarkastaja Katri Santtila, opetusministeriö, puh. (09) 160 77487
jo