Teosten kappaleiden maahantuonti

Onko laillista ostaa ulkomailta musiikkia, elokuvia tai pelejä ja tuoda niitä Suomeen?

Yksityishenkilö saa tuoda laillisesti valmistettuja ja levitettyjä teoksen kappaleita ulkomailta mukanaan omaan käyttöönsä ja myydä niitä myös eteenpäin esimerkiksi antikvariaateissa.

Pitääkö varmistua siitä, että musiikki, elokuvat ja pelit ovat varmasti laillisia?

Jos henkilö on tiennyt tai hänellä on ollut perusteltu syy epäillä, että tallenne tai muu teoksen kappale on laittomasti valmistettu, maahantuonnista voidaan rangaista tekijänoikeusrikkomuksena.

Perusteltu syy epäillä laitonta valmistusta voi olla esimerkiksi tuotteen hintaan, ostopaikkaan tai ulkoasuun liittyvä seikka.

Saako ulkomailta tuotua musiikkia, elokuvia ja pelejä myydä suomessa?

Euroopan talousalueelta ostetun laillisesti valmistetun ja levitetyn teoksen kappaleen saa myydä edelleen. Yksityishenkilö saa lisäksi myydä edelleen muualtakin maailmasta hankitun laillisesti valmistetun ja levitetyn teoksen kappaleen.