Nuorten työpajat
Nuorten työpajat ovat alle 25-vuotiaille, työttömille nuorille tarkoitettuja
työharjoittelupaikkoja. Nuorten työpajatoiminnan sisällöllinen kehittäminen kuuluu
opetusministeriössä nuorisoyksikön toimialaan. Nuorisotyön kannalta työpajat ovat nuorille hyviä
paikkoja elämäntaitojen kehittämiseen, aikuistumiseen, yhteisölliseen kasvuun ja työssäoppimiseen.
Työpajojen rahoitus jakautuu opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja
elinkeinoministeriön kesken. Työhallinto ohjaa nuoria työharjoitteluun ja työmarkkinatuella pajaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa pajatoiminnan kehittämisestä ja perusrahoituksesta. Pajojen
rahoitus koostuu ylläpitäjän osuudesta, myytävistä palveluista, myyntituloista ja erikseen
myönnettävästä tulosperusteisesta avustuksesta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on siirtänyt nuorten työpajatoiminnan kehittämishankkeiden
pajakohtaisen päätöksenteon, kuten avustamisen, ELY-keskuksille.