Tietoa nuorten elinoloista
Nuoran yhtenä tehtävänä on tiedon tuottaminen nuorten elinoloista.
Nuora on hyväksynyt uudet nuorten hyvinvointia kuvaavat indikaattorit. Ohessa on muistio ja osa indikaattoreista.
- Nuorten hyvinvointi-indikaattorit -muistio (PDF)
- Nuorten osuus maakunnan väestöstä 2009 (PDF)
- Alle 25-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät (PDF)
- Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat (PDF)
- Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet (PDF)
- Mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat (PDF)
- Nuorten tekemien itsemurhien määrä (PDF)
- Vanhempiensa luona asuvat (PDF)
- Ystävien määrä (PDF)
Nuora tekee selvityksiä nuorten sijoittumisesta työelämään ja koulutukseen ja julkaisee Nuorten elinolot -vuosikirjoja yhdessä Nuorisotutkimusverkoston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa.
Nuorisoasiain neuvottelukunta on julkaissut vuosina 1997 - 2002 Mitä nuoret tekevät -raportteja nuorten sijoittumisesta työelämään ja koulutukseen. Tiedot on kerätty Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen yhteydessä.
- Mitä nuoret tekevät 2002 (pdf)
- Mitä nuoret tekevät 2001 (pdf)
- Mitä nuoret tekevät 3/2000 (pdf)
- Mitä nuoret tekevät 2/2000 (pdf)
Nuora julkaisee yhteistyössä Nuorisotutkimusverkoston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa Nuorten elinolot -vuosikirjoja, joita on ilmestynyt vuodesta 2001 lähtien. Vuosikirjat koostuvat nuorten elinoloja kuvaavasta tilasto-osuudesta sekä asiantuntija-artikkeleista. Ne tarjoavat ajankohtaista tietoa nuorten hyvinvoinnista päätöksentekijöille, nuorisoalan ammattilaisille sekä vanhemmille ja muille kasvattajille.
- Ohipuhuttu nuoruus? (2010)
- Polarisoituva nuoruus? (2008)
- Onko sukupuolella väliä? (2006)
- Kuluttava nuoruus (2005)
- Samaan aikaan toisaalla...Nuoret, alueellisuus ja hyvinvointi (2004)
- Teknologisoituva nuoruus (2003)
- Viattomuudesta vimmaan. Lapsuudesta nuoruuteen -siirtymävaiheen tarkastelua (2002)
- Aikuistumisen pullonkaulat (2001)
Vuosikirjojen tilaukset ja tiedustelut: verkosto@nuorisotutkimus.fi, puh. 020 755 2653.