Ajankohtaista liikunnassa
Terveysliikunnan edistäjiä palkittiin
Lue lisää
Valtion tuki liikuntajärjestöille kasvaa yli miljoonalla eurolla
Liikunnan peruspalveluja arvioidaan suunnitelmallisesti
Opetus- ja
kulttuuriministeriö on laatinut suunnitelman liikuntatoimen peruspalvelujen arvioinnin
kehittämiseksi yhteistyössä ELY-keskusten kanssa.
Arvioinnin tuloksia käytetään päätöksenteon tukena sekä liikuntapolitiikan strategisessa
suuntaamisessa.
Pro Urheilu -tunnustukset jaettiin
Viidelle suomalaiselle urheilijalle luovutettiin tänään opetus- ja
kulttuuriministeriön Pro Urheilu -palkinnot tunnustuksena menestyksestä urheilun
areenoilla. Yksi 20 000 euron suuruisen palkinnon saaneista on MM-kultamitalisti,
keihäänheittäjä
Tiina Lillak.
Samassa tilaisuudessa jaettiin urheiluvaikuttajien Pro Urheilu -mitalit. Tunnustukset jakoi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki. Lue lisää
Liikuntarakentamisesta suunnitelma vuosille 2012-2015
Liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelma vuosille 2012-2015 on saatavilla
pdf-tiedostona.
Suunnitelmassa nimetään ennakoivasti hankkeet, joita opetus- ja kulttuuriministeriö
varautuu avustamaan seuraavina neljänä vuotena edellyttäen, että rahoitus säilyy arvioidun
suuruisena. Suunnitelma tarkastetaan vuosittain.
Suomeen perusteilla huippu-urheiluyksikkö
Huippu-urheiluyksikön vastuulla olisivat eri puolilla maata toimivat urheiluakatemiat, valmennus yhdessä lajiliittojen kanssa, huippu-urheilua tukeva asiantuntijatoiminta sekä valmentajakoulutus.
Lisätietoja Suomen Olympiakomitean sivuilta:
>Huippu-urheilun muutosryhmän väliraportti
Liikunnan tasa-arvoa selvitettiin ja palkittiin
> Piikkarit-palkinto jaettiin
Lue lisää
Liikkuva koulu -hanke jatkuu
Liikkuva koulu -hankkeen toinen toimintavuosi käynnistyi. Hankkeessa on mukana 45
pilottikoulua, joissa kokeillaan useita erilaisia toimenpiteitä, jotta koulupäivään sisältyisi
enemmän liikunnallisuutta.
Ensimmäiset tulokset osoittavat, että iso osa koululaisista viettää päivänsä istuen. Koulussa istumisen lisäksi koululaiset istuvat viihdemedian ääressä. Hankkeen alkumittausten perusteella alakoululaisista alle puolet ja yläkoululaisista vain noin kuudesosa saavuttaa liikunta-aktiivisuuden minimisuositukset.