Taiteen edistämiskeskuksen perustaminen
Esityksessä ehdotetaan perustettavaksi Taiteen edistämiskeskus, joka olisi opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen kuuluva virasto. Se jatkaisi lakkautettavan taiteen keskustoimikunnan toimintaa valtion taiteilijatuen myöntäjänä. Esityksellä uudistettaisiin valtion taidetoimikuntalaitoksen hallintorakennetta.
Suurin osa uusista taidetoimikunnista olisi nykyistä laaja-alaisempia. Laissa ei enää
säädettäisi valtion taidetoimikuntien toimialoista ja lukumääristä, vaan niistä säädettäisiin
valtioneuvoston asetuksella. Taiteen edistämiskeskuksessa olisi hallintovirasto, joka huolehtisi
valtion taidetoimikuntien ja alueellisten taidetoimikuntien hallinnosta.
Nykyisin taiteen keskustoimikunnan yhteydessä oleva valtion taideteostoimikunta
siirrettäisiin Valtion taidemuseon yhteyteen ja Valtion taidemuseosta annettuun lakiin tehtäisiin
tästä siirrosta aiheutuvat muutokset.
Taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annettu laki saatettaisiin
vastaamaan Taiteen edistämiskeskuksen perustamisesta johtuvia muutoksia. Lisäksi
taiteilijaprofessorin virat muutettaisiin kymmenvuotisiksi valtion taiteilija-apurahoiksi, joiden
saajilla olisi apurahakauden ajan taiteilijaprofessorin nimike.
Aikataulu
Lait tulisivat tulemaan voimaan 1.1.2011.
Aineistot ja asiakirjat
Lausuntokierros päättyy 16.8.2010
- Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Taiteen edistämiskeskuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 23.6.2010 (pdf)
- Lausuntopyyntö 23.6.2010 (pdf)
- LUONNOS: Lausuntoyhteenveto (pdf)
Aiemmat valmisteluvaiheet
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin aloitteesta puheenjohtaja Berndt Arell käynnisti vuonna 2009 taiteen keskustoimikunnan hallinnon kehittämistyön, jossa tarkasteltiin koko taidetoimikuntajärjestelmän toimintaa ja asemaa valtionhallinnossa.
-
Esitys valtion taidetoimikuntajärjestelmän kehittämisestä
Taiteen keskustoimikunta 20.11.2009 (pdf)
Tiedotteet
Esitys laiksi Taiteen edistämiskeskuksesta lausunnolle 24.6.2010











