Avustus valtakunnallisille muotoilualan järjestöille
Valtionavustukset on tarkoitettu muotoilun valtakunnallisten järjestöjen toimintaan.
Muotoilujärjestöihin kuuluvat myös mm. graafisen suunnittelun ja sarjakuvataiteen järjestöt.
Avustusta myönnetään vain oikeustoimikelpoisille yhteisöille, ei yksityishenkilöille.
Avustuksia myöntäessään opetusministeriö ottaa huomioon seuraavaa:
- hakijan toiminnan merkitys taiteenalansa kentässä
- toiminnan laajuus ja vaikuttavuus
- yhteisön talousarvio ja toiminnan vakiintuneisuus
- vuosittaiset valtion talousarviossa olevat tai muut opetusministeriön hallinnonalaa
koskevat painopisteet
Tukea harkittaessa otetaan myös huomioon järjestön taloudellinen kokonaistilanne. Avustukset
myönnetään pääsääntöisesti jo toimintansa vakiintuneisuuden osoittaneille, valtakunnallisesti
toimiville järjestöille.
Avustuksia myönnetään taiteen ja kulttuurin edistämiseen, ei työmarkkinatoimintaan.
Valtion muotoilutoimikunta toimii asiassa opetusministeriön asiantuntijaelimenä, ja se antaa
opetusministeriölle lausunnon määrärahan jakamisesta.
Avustuksia ei myönnetä hankkeisiin tai toimintaan, johon taiteen keskustoimikunta tai valtion
taidetoimikunnat, esimerkiksi valtion muotoilutoimikunta, voivat myöntää avustuksia. Lisätietoa
näistä avustuksista on
taiteen keskustoimikunnan
verkkosivuilla.
Avustukseen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001).
Lomakkeet
Verkkolomakkeet (sähköinen valtionavustuksen haku)
Tulostettavat lomakkeet:
Hakulomake 1
(pdf)
Hakulomake 1
(doc)
Selvityslomake:
Selvityslomake 2 (pdf)
Selvityslomake 2 (doc)
Ohjeet
Avustusta haetaan avustettavaa vuotta edeltävänä vuonna. Hakulomakkeeseen liitetään lomakkeen
täyttöohjeessa luetellut liitteet. Valtionavustuslaji on yleisavustus. Hakemuksesta on käytävä ilmi
muun muassa yleisavustuksen käyttötarkoitus.
Hakemukset toimitetaan osoitteella:
Opetusministeriö
PL 29
00023 VALTIONEUVOSTO
Hakuajan täyttymiseksi riittää postileiman päiväys.
Myönnetyt avustukset:











