Opetusministeriön kulttuuriin ja taiteeseen liittyvät avustukset

Sivulle on koottu tietoja ja hakuohjeita opetusministeriön kulttuuriin ja taiteeseen liittyvistä avustusmäärärahoista ja niiden hakemisesta

Avustus kulttuurin matkailullisen tuotteistamisen kehittämiseen

Hakuaika päättyy: 31-03-2011
Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi avustukset kulttuurin matkailullista tuotteistamista edistäviin hankkeisiin. 


Valtion ylimääräinen sanomalehtimieseläke

Hakuaika päättyy: 28-02-2011
Sanomalehtimieseläke myönnetään ylimääräisenä eläkkeenä tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta sanomalehtimiehenä sanomalehtimiehelle, joka on Suomen kansalainen.


Avustus Taiteen ja kulttuurin Venäjä-ohjelman toimeenpanoon

Hakuaika päättyy: 25-02-2011
Avustusta myönnetään Taiteen ja kulttuurin Venäjä-ohjelman toimeenpanoa varten. Avustus on tarkoitettu Venäjän kanssa taiteen ja kulttuurin alan yhteistyötä tekeville järjestöille ja yhteisöille, joiden tulee olla oikeustoimikelpoisia.


Avustus kulttuuriviennin kärkihankkeisiin

Hakuaika päättyy: 14-01-2011
Avustuksella kulttuuriviennin kärkihankkeisiin toteutetaan hallitusohjelman tavoitetta vahvistaa luovaa taloutta lisäämällä kulttuurin kansantaloudellista merkitystä kulttuurivientiä- ja -yrittäjyyttä kehittämällä.


Avustus Suomen ulkomailla toimivien kulttuuri-instituuttien kulttuuriviennin hankkeisiin

Hakuaika päättyy: 14-01-2011
Avustuksella toteutetaan hallitusohjelman tavoitetta vahvistaa luovaa taloutta lisäämällä kulttuurin kansantaloudellista merkitystä kulttuurivientiä ja -yrittäjyyttä kehittämällä.


Avustus kulttuuritilojen peruskorjauksiin ja perustamishankkeisiin

Hakuaika päättyy: 31-12-2010
Avustukset on tarkoitettu kuntien kulttuuritoimintalain mukaisien kulttuuritoimintaa varten tarvittavien tilojen, valtionosuutta saavien museoiden, teattereiden ja orkestereiden tilojen sekä muiden valtakunnallisesti merkittävien kulttuuritilojen perustamis- ja peruskorjaushankkeisiin.


Mediataiteenalan valtakunnallisten järjestöjen toiminta

Hakuaika päättyy: 10-12-2010
Valtionavustukset on tarkoitettu mediataiteenalan valtakunnallisille järjestöille, joiden ensisijaisena tavoitteena on edistää mediataiteenalan kulttuuritoimintaa Suomessa.


Avustus kulttuuriseen ulkosuomalaistoimintaan

Hakuaika päättyy: 30-11-2010
Avustus on tarkoitettu ulkosuomalaisjärjestöjen tukemiseen.


Avustus tanssin aluekeskuksille

Hakuaika päättyy: 30-11-2010
Avustuksella edistetään tanssin aluekeskusten syntymistä maahamme ja tuetaan tanssin aluekeskusten toimintaa.


Avustus lastenkulttuurikeskusten verkoston jäsenille

Hakuaika päättyy: 30-11-2010
Avustuksen on tarkoitus edistää lastenkulttuurikeskusten verkoston syntymistä maahamme ja tukea lastenkulttuurikeskusten toimintaa.


Avustus taiteenalojen tiedotuskeskusten toimintaan ja ulkomaille suunnatuille kulttuurilehdille

Hakuaika päättyy: 26-11-2010
 Avustuksen tarkoituksena on tukea taiteen alojen tiedotuskeskusten toimintaa, kulttuuriviennin hankkeita ja ulkomaille suunnattuja kulttuurilehtiä sekä luoda edellytykset kulttuuriviennin tukiverkoston toiminnalle.


Avustus kuntien kulttuuritoiminnan kehittämis- ja kokeilutoimintaan ja erityistehtäviin

Hakuaika päättyy: 15-11-2010
Avustuksella tuetaan kunnan kulttuuritoiminnan kehittämis- ja kokeilutoimintaa ja erityistehtäviä. Tavoitteena on lisätä ja monipuolistaa taide- ja kulttuuripalveluiden saavutettavuutta ja saatavuutta koko maassa.


Valtionavustukset valtakunnallisille elokuva- ja audiovisuaalisen kulttuurin järjestöille

Hakuaika päättyy: 01-11-2010
Valtionavustukset on tarkoitettu elokuva-alan valtakunnallisille järjestöille, joiden ensisijaisena tavoitteena on edistää elokuva- ja audiovisuaalisen alan kulttuuritoimintaa Suomessa.


Avustus kulttuurilehtien tukemiseen ja jakeluun

Hakuaika päättyy: 31-10-2010
Avustusta voidaan myöntää kulttuurilehdelle, joka ylläpitää kulttuurista, tieteestä, taiteesta, tai uskonnollisesta elämästä käytävää yhteiskunnallista keskustelua.


Valtionavustus valtionosuutta saavien teattereiden/orkestereiden ja ns. vapaan kentän ammattilaisryhmien välisiin yhteistyöhankkeisiin

Hakuaika päättyy: 29-10-2010
Avustuksen tavoitteena on edistää ns. vapaan kentän työskentelymahdollisuuksia ja toisaalta tarjota monipuolista esitystoimintaa ympäri valtakuntaa.


Avustus valtakunnallisille tanssitaidejärjestöille

Hakuaika päättyy: 29-10-2010
Valtionavustukset on tarkoitettu järjestöille, jotka edistävät suomalaista tanssin alan ammattitoimintaa, tutkimusta, koulutusta ja harrastamista.


Avustus valtakunnallisille valokuvataiteen alan järjestöille

Hakuaika päättyy: 29-10-2010
Valtionavustukset on tarkoitettu valokuvataiteen valtakunnallisten järjestöjen toimintaan.


Avustus valtakunnallisille kulttuuritapahtumille

Hakuaika päättyy: 29-10-2010
Avustuksen tarkoitus on turvata ja parantaa valtion osalta taiteellisesti korkeatasoisten ja valtakunnallisesti merkittävien kulttuuritapahtumien järjestäminen eri puolilla maata.


Avustus valtakunnallisille kirjallisuuden alan järjestöille

Hakuaika päättyy: 29-10-2010
Valtionavustukset on tarkoitettu valtakunnallisten kirjallisuuden alan järjestöjen toimintaan


Avustus valtakunnallisille rakennustaiteen alan järjestöille

Hakuaika päättyy: 29-10-2010
Valtionavustukset on tarkoitettu rakennustaiteen valtakunnallisten järjestöjen toimintaan.


Avustus valtakunnallisille kuvataidejärjestöille

Hakuaika päättyy: 29-10-2010
Valtionavustukset on tarkoitettu kuvataiteen valtakunnallisten järjestöjen toimintaan.


Avustus kirjallisuuden alan instituuttien ja kirjailijatalojen toimintaan ja ylläpitoon

Hakuaika päättyy: 29-10-2010
Valtionavustukset on tarkoitettu kirjallisuuden alan instituuttien ja kirjailijatalojen toimintaan ja ylläpitoon.


Avustus säveltaidetta tai sen harrastamista edistävien valtakunnallisten järjestöjen toimintaan sekä musiikki-instituuteille

Hakuaika päättyy: 29-10-2010
Valtionavustukset on tarkoitettu säveltaidetta tai sen harrastamista edistävien valtakunnallisten järjestöjen toimintaan sekä musiikki-instituuteille.


Avustus valtakunnallisille muotoilualan järjestöille

Hakuaika päättyy: 29-10-2010
Valtionavustukset on tarkoitettu muotoilun valtakunnallisten järjestöjen toimintaan. Muotoilujärjestöihin kuuluvat myös mm. graafisen suunnittelun ja sarjakuvataiteen järjestöt.


Avustus valtakunnallisille näyttämötaidejärjestöille

Hakuaika päättyy: 29-10-2010
Valtionavustus on tarkoitettu kulttuuripoliittiseen toimintaan järjestöille, jotka edistävät suomalaista näyttämötaiteen ammattitoimintaa, tutkimusta, koulutusta ja harrastamista.


Avustus Suomen ulkomailla toimiville kulttuuri-instituuteille

Hakuaika päättyy: 29-10-2010
Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä harkinnanvarainen valtionavustus on tarkoitettu Suomen ulkomaisten kulttuuri-instituuttien, Kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n ja Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen toiminnan tukemiseen.


Valtion ylimääräinen taiteilijaeläke

Hakuaika päättyy: 30-09-2010
Valtion ylimääräinen taiteilijaeläke voidaan myöntää tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana taiteilijalle, joka asuu tai on asunut pysyvästi Suomessa.


Avustukset mediakasvatuksen kehittämiseen

Hakuaika päättyy: 03-09-2010
  Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi erityisavustuksina enintään 987 257 euroa valtakunnallisille mediakasvatushankkeille, joiden tavoitteena on medialukutaidon ja turvallisen median käytön edistäminen.


Avustus kulttuuriviennin hankkeiden hankevalmisteluun

Hakuaika päättyy: 31-08-2010
Avustuksella kulttuuriviennin hankkeiden hankevalmisteluun toteutetaan hallitusohjelman tavoitetta vahvistaa luovaa taloutta lisäämällä kulttuurin kansantaloudellista merkitystä kulttuurivientiä ja -yrittäjyyttä kehittämällä.


Avustus valtionosuuden piirissä oleville valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäville teattereille tai orkestereille ja teattereiden tai orkestereiden kehittämishankkeisiin

Hakuaika päättyy: 31-08-2010
Valtionosuuden piirissä olevien teattereiden ja orkestereiden teatteri- ja orkesterilain (730/1992) 6a § mukaisiin harkinnanvaraisiin avustuksiin teatterin tai orkesterin kehittämishankkeisiin tai valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäville teattereille ja orkestereille.


Avustus nuoria työllistäviin kulttuuriaineistojen digitointia sekä verkkosaatavuutta ja säilyttämistä edistäviin hankkeisiin

Hakuaika päättyy: 30-06-2010

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi avustukset nuoria työllistäviin kulttuuriaineistojen digitointia sekä verkkosaatavuutta ja säilyttämistä edistäviin hankkeisiin


Kulttuurin ja luovien alojen välittäjätoiminnan kehittäminen

Hakuaika päättyy: 31-05-2010
Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi avustukset kulttuurin ja luovien alojen välittäjätoiminnan kehittämiseen. Määrärahalla pyritään lisäämään nuorten, enintään 30 (-35)-vuotiaiden, taiteilijoiden ja muiden luovan työn tekijöiden työllistymistä ja toimeentuloa vahvistamalla välittäjäorganisaatioita ja välittäjätoimintaa.


Avustus kulttuurin ja taiteenalojen tietoverkko- ja tietokantahankkeisiin

Hakuaika päättyy: 30-04-2010
Tavoitteena on edistää kulttuurin ja eri taiteenalojen tietoyhteiskuntavalmiuksia, mahdollisuuksia laajentaa ja hyödyntää sähköisten palveluiden käyttöönottoa sekä tukea tietoverkkojen kulttuuripalveluiden kehittämistä. Määrärahasta ei myönnetä tukea kulttuuriperinnön digitointihankkeisiin.


Avustus museoiden Myytti-hankkeisiin

Hakuaika päättyy: 15-03-2010
  Avustukset siirtyvät Museoviraston käsiteltäviksi vuonna 2010. Myytti-avustuksilla tuetaan museoiden kokoelmatietojen saattamista sähköiseen muotoon. Avustuksia voivat saada vain valtionosuuden piirissä olevat museot.


Avustus vammaisyhteisöjen kulttuuritoimintaan ja kulttuurin saavutettavuuden edistämiseen

Hakuaika päättyy: 31-01-2010
Opetusministeriö myöntää vuosittain valtionavustuksia vammaisjärjestöille ja -yhteisöille niiden taide- ja kulttuuritoimintaan. Avustuksia myönnetään myös kulttuurin saavutettavuutta parantaviin hankkeisiin. Hakijoina voivat tällöin olla myös erilaiset kulttuurialan toimijat.


Avustus monikulttuurisuuden tukemiseen ja rasismin vastaiseen työhön

Hakuaika päättyy: 04-01-2010
  Avustuksilla tuetaan etnisten vähemmistöjen omaa kulttuuritoimintaa, rasismin vastaista työtä sekä maahanmuuttajien kotoutumista taiteen ja kulttuurin avulla edistävää toimintaa.


Avustus rauhantyön edistämiseen

Hakuaika päättyy: 30-11-2009
Avustuksia voidaan myöntää yleisavustuksina valtakunnallisille rauhantyön yleisjärjestöille, erityisaloilla kuten esimerkiksi ammattialakohtaisesti rauhantyötä tekeville yhdistyksille sekä alueellisille yleistä rauhantyötä tekeville yhdistyksille. Osa käytettävissä olevasta määrärahasta voidaan myöntää erityisavustuksina rauhantyön hankkeisiin


Avustus museo- ja kulttuuriperintöalan järjestöjen toiminta-avustukset

Hakuaika päättyy: 02-11-2009
Avustukset on tarkoitettu järjestöille, jotka edistävät museoiden ja kulttuuriperintöalan toimintaa ja pyrkivät toiminnallaan lisäämään kulttuuriperinnön arvostusta ja tuntemusta sekä sitä koskevan tiedon ja osaamisen saatavuutta.


Avustus valtakunnallisten erikoismuseoiden toimintaan

Hakuaika päättyy: 02-11-2009
Avustusta myönnetään valtakunnallisten erikoismuseoiden erityistehtäviin sekä projekteihin.


Avustus suomalaisen kulttuuriperinteen, erityisesti maaseutu- ja työväenkulttuurin tallentamiseen ja tutkimiseen

Hakuaika päättyy: 02-11-2009
Avustukset siirtyvät Museoviraston käsiteltäviksi, mutta vuotta 2010 koskevat hakemukset jätetään vielä opetusministeriölle ministeriön verkkosivuilla olevan ohjeen mukaan ja käyttäen sieltä saatavissa olevia hakulomakkeita. Hakuohje Museoviraston verkkosivuilla: http://www.nba.fi/fi/kulttuuriperinneavustus Avustuksia myönnetään ensisijaisesti maaseutu- ja työväenkulttuurin tallentamiseen ja tutkimiseen. Lisäksi avustuksia voidaan myöntää myös muihin paikallisen kulttuuriperinteen tallentamiseen liittyviin hankkeisiin.


Avustus kulttuuriperinnön digitointiin ja sähköiseen saatavuuteen

Hakuaika päättyy: 01-12-2008
Opetusministeriö julistaa haettavaksi avustukset kulttuuriperinnön digitointia sekä sähköistä hallintaa ja saatavuutta edistäviin hankkeisiin enintään 600 000 euroa vuonna 2008.


Avustus kansainväliseen kulttuuriyhteistyöhön

Avustuksilla edistetään kansainvälistä kulttuuriyhteistyötä.


Avustus taiteen ja kulttuurin yleisiin projekteihin

Avustuksia myönnetään ensisijaisesti valtakunnallisesti merkittäville taide- ja kulttuurihankkeille, joihin ei voida käyttää opetusministeriön myöntämiä muita avustuksia.


Taiteilijaeläkkeeseen liittyvät perhe-eläkkeet

Valtion ylimääräiseen taiteilijaeläkkeeseen liittyvän perhe-eläkkeen myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö hakemuksesta.


Avustus maailmanperintokohteiden tutkimus- ja valistustoimintaan

Avustusta voidaan myöntää maailmanperintökohteiden yhteistyöhankkeille, koulutushankkeille ja maailmanperintötietämystä edistäviin hankkeisiin.


Museoiden valtionosuudet

Museo voidaan hyväksyä valtionosuuden piiriin hakemuksen perusteella. Valtionosuuden saamisen edellytyksistä on säädetty museolaissa (729/1992) ja valtioneuvoston asetuksessa museoista (1192/2005).


Teattereiden ja orkestereiden valtionosuudet

Teattereiden ja orkestereiden tulee täyttää teatteri- ja orkesterilain 2 §:n mukaiset valtionosuuden saamisen edellytykset.