Etusivu Koulutus Koulutuspolitiikka Avustukset Taiteen perusopetuksen itsearviointi

Erityisavustus taiteen perusopetuksen itsearviointimallin käyttöönottamiseksi

Hakemuksen tyyppi/aihealue
koulutus
Hakuaika päättyy
12-03-2012
Lisätietoja
Ylitarkastaja Tiina Kavilo, puh. 09 160 77313

Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa taiteen perusopetuksen järjestäjien haettavaksi valtion erityisavustuksen, jolla tuetaan taiteen perusopetuksen itsearviointimallin käyttöönottamista vuosina 2012 - 2013.

Valtionavustus myönnetään taiteen perusopetuksen järjestäjälle tai taiteen perusopetusta antavan vapaan sivistystyön oppilaitoksen ylläpitäjälle kehittämistyön käynnistämisestä ja sen tulosten vakiinnuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin vuosina 2012 - 2013. Vuodelle 2012 myönnettyä valtionavustusta voidaan käyttää myös vuonna 2013.

Itsearviointiprosessin tarkoitus ja päämäärät

Taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten itsearviointiin ja laadun kehittämiseen kehitetyn Virvatuli-mallin tarkoituksena on oppilaitoksen koko toiminnan vahvuuksien ja kehittämistä kaipaavien osa-alueiden löytäminen. Laatua arvioitaessa tarkastellaan oppilaitoksen nykyistä toimintaa, arvioidaan tulevaa kehitystä ja keskustellaan opetuksen laatuun vaikuttavista tekijöistä.

Virvatuli-itsearviointimalli arviointikriteereineen on tarkoitettu helpottamaan koulutuksen järjestäjän lakisääteistä itsearviointia. Itsearvioinnin tuloksena syntyy suunnitelma kehittämistyön suunnasta, painopisteistä, aikataulusta ja kehittämistyössä käytettävistä toimenpiteistä.

Virvatuli-mallin sisältämät itsearviointikriteerit määrittävät taiteen perusopetusta ohjaavan normiston mukaisen taidekasvatustoiminnan ja sen tukitoimien hyvän laadun ominaisuuksia, joihin omaa toimintaa verrataan. Kriteerit ovat arviointiperusteita, jotka on laadittu opetussuunnitelman perusteiden oppimiskäsityksen, tavoitteiden ja pedagogiikan pohjalta. Ne on tarkoitettu sekä yleistä että laajaa taiteen perusopetuksen oppimäärää toteuttaville oppilaitoksille, ja ne kattavat toiminnan kaikki osa-alueet.

Paikallisen arviointisuunnitelman laatiminen

Virvatuli-itsearviointimallin käyttöönottoon kohdennetun valtionavustuksen avulla taiteen perusopetuksen järjestäjä laatii paikallisen tai yhteistyössä alueen muiden taiteen perusopetuksen järjestäjien kanssa alueellisen tarkennetun arviointisuunnitelman osana Virvatuli-itsearviointimallia.

Itsearviointisuunnitelma tulee sopeuttaa paikallisiin olosuhteisiin niin, että itsearviointi- ja kehittämistoiminta vakiintuu osaksi oppilaitoksen toimintaa. Arviointimallista luodaan pysyvä ja suunnitelmallinen toimintatapa, joka auttaa kehittämään oppilaitoksen omaa toimintaa ja yhteistyötä muiden toimijoiden, oppilaiden huoltajien, kunnallisten päättäjien tai yksityistä oppilaitosta ylläpitävän hallituksen tai johtokunnan kanssa.

Itsearviointi ja laadun kehittäminen voidaan järjestää yhden tai useamman taiteen perusopetuksen järjestäjän tai taiteen perusopetusta antavan vapaan sivistystyön oppilaitoksen ylläpitäjän yhteistoimintana. Opetuksen järjestäjä tai oppilaitoksen ylläpitäjä antaa taiteen perusopetusta antavan oppilaitoksen tehtäväksi toteuttaa Virvatuli-mallin pohjalta paikallista opetuksen laadun arviointia sekä tunnistaa opetuksen laadussa havaitut kehittämiskohteet ja kohdentaa alueellista ja oppilaitoskohtaista kehittämistoimintaa paikallisesti tunnistettujen kehittämistarpeiden mukaisesti.

Itsearviointimallin soveltamisesta paikallisen oppilaitoksen kehittämistyössä vastaa taiteen perusopetuksen järjestäjän tai oppilaitoksen ylläpitäjän nimeämä arviointiryhmä. Jokaisella opetuksen järjestäjällä tai oppilaitoksen ylläpitäjällä tulee olla arviointivastaava, jolle opetuksen järjestäjä tai oppilaitoksen ylläpitäjä osoittaa työaikaa laadun kehittämiseen.

Valtionavustuksen myöntäminen

Valtionavustus myönnetään taiteen perusopetuksen järjestäjälle tai taiteen perusopetusta antavan vapaan sivistystyön oppilaitoksen ylläpitäjälle kehittämistyön käynnistämisestä ja sen tulosten vakiinnuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin vuosina 2012 - 2013. Vuodelle 2012 myönnettyä valtionavustusta voidaan käyttää myös vuonna 2013.

Valtionavustusta voidaan käyttää:

  • arviointivastaavien palkkaukseen
  • kehittämistoiminnan tueksi järjestettävän koulutuksen järjestämis- ja osallistumiskustannuksiin
  • kehittämistoiminnan tueksi järjestettävästä koulutuksesta aiheutuviin matkakustannuksiin
  • arviointiryhmien ylimääräisiin palkkakustannuksiin ja matkakustannuksiin
  • itsearvioinnin tukena käytettävän arviointiaineiston keräämiseen ja siitä aiheutuviin ylimääräisiin palkkakustannuksiin
  • materiaalikustannuksiin
  • itsearviointijärjestelmän sähköisten sovellusten käytöstä aiheutuviin kustannuksiin


Valtionavustuksen myöntämisen edellytyksenä on:

  • taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten itsearviointi ja laadun kehittäminen suunnitellaan systemaattiseksi ja säännölliseksi toiminnaksi.
  • itsearviointiprosessin ohjaamiseksi muodostetaan arviointiryhmä, joka suunnittelee arviointitoiminnan yhdessä arviointivastaavan/arviointivastaavien kanssa ja huolehtii tiedotuksen etenemisestä koko oppilaitoksen henkilökunnalle ja päätöksen tekijöille
  • oppilaitokset sitoutuvat toimintansa laatuarviointiin ja arvioinnista nousseiden ongelmien korjaamiseen
  • itsearvioinnin tuloksellisuudesta raportoidaan ja sitä arvioidaan säännöllisesti
  • itsearviointi suunnitellaan kunnan tai yksityisen opetuksen järjestäjän/oppilaitoksen ylläpitäjän päätöksentekoa tukevaksi toiminnaksi

Valtionavustuksen hakeminen ja määrä

Ennen valtionavustushakemuksen tekemistä hakijan/hakijoiden tulee tutustua taiteen perusopetuksen itsearviointimalliin ja laatukriteereihin.

Valtionavustus myönnetään taiteen perusopetuksen järjestäjälle tai taiteen perusopetusta antavan vapaan sivistystyön oppilaitoksen ylläpitäjälle. Myönnettävän valtionavustuksen suuruus vaihtelee muun muassa taiteen perusopetuksen oppilasmäärän mukaan. Jos toiminta toteutetaan seudullisena, hakemuksesta tulee käydä ilmi, mitkä taiteen perusopetuksen järjestäjät tai taiteen perusopetusta antavan oppilaitoksen ylläpitäjät (kunnat/yksityiset) toimintaan osallistuvat, ja koordinoiva taho. Kukin opetuksen järjestäjä tai oppilaitoksen ylläpitäjä tekee kuitenkin oman hakemuksen, johon annetaan erillinen päätös.

Lomakkeet

Hakulomake:


Selvityslomake:

Hakuohjeet

Valtionavustusta haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön lomakkeella 1. Hakemukseen liitetään lomakkeessa mainitut erityisavustushakemuksen liitteet. Hakemuksen tulee sisältää toiminnasta vastaavan henkilön yhteystiedot, valtionavustushakemuksesta vastaavan henkilön yhteystiedot ja tilinumero, jolle mahdollinen avustus maksetaan.

Lisäksi valtionavustushakemuksen tulee sisältää seuraavat kohdat annetussa järjestyksessä:

  1. kuvaus arviointisuunnitelman laatimisen organisoinnista, Virvatuli-mallin mukaisen arviointitoiminnan käynnistämisestä ja toteutuksesta sekä hallinnollisesti että oppilaitosten sisällä
  2. kuvaus toiminnan aikataulusta ja vakiinnuttamisesta
  3. kuvaus toimintaan osoitettavista henkilöstöresursseista
  4. kuvaus hankittavista materiaaleista ja/tai sähköisestä kyselyjärjestelmästä
  5. laatuarviointitoimintaan osallistuvien oppilaitosten oppilaiden lukumäärä


Valtionavustushakemus toimitetaan opetus- ja kulttuuriministeriöön (Meritullinkatu 10, PL 29, 00023 Valtioneuvosto) viimeistään 12.3.2012. Viimeisen hakupäivän postileima riittää. Tämän jälkeen toimitetut hakemukset voidaan jättää huomiotta.

Etusivu Koulutus Koulutuspolitiikka Avustukset Taiteen perusopetuksen itsearviointi