Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen
Tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen ja tukitoimien kehittämistoimet kohdennetaan esi- ja perusopetusikäisten oppilaiden opetukseen, opetusmenetelmien kehittämiseen, kuntien hallinnollisten käytänteiden yhdenmukaistamiseen ja eri hallintokuntien yhteistyön tiivistämiseen. Erityistä tukea tarvitsevan esi- ja perusopetusikäisen oppilaan opetusta pyritään kehittämään kiinteänä osana perusopetuksen kehittämistä siten, että painopiste siirretään entistä selkeämmin oppilaalle annettavaan ennaltaehkäisevään ja mahdollisimman varhaiseen tukeen.
Tarkoituksena on kehittää perusopetuksessa sellaisia toimintamuotoja, joilla koulut pystyvät
kohtaamaan tukea tarvitsevat oppilaat yhä paremmin. Tavoitteena on järjestää riittäviä tukitoimia
mahdollisimman varhaisessa vaiheessa siinä koulussa, missä opetus järjestettäisiin ilman
erityisopetuspäätöstä. Opetuksessa kehitetään eri oppiaineiden opiskelustrategioita ja
opiskelutaitoja sekä pyritään ennaltaehkäisemään opintoihin liittyvien ongelmien syntyminen.
Tukipalveluissa painotetaan moniammatillista, hallintorajat ylittävää yhteistyötä, jonka
tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä ja toisaalta edistää hänen oppimaan oppimisen
taitojaan ja valmiuksiaan.
Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoimiin on jaettu vuosina 2008—2009 yhteensä
n. 14,1 miljoonaa euroa.