Perusopetuksen opetusryhmien pienentäminen
Opetusministeriö on osoittanut vuoden 2010 talousarvioon yhteensä 30 miljoonaa euroa ns.
korvamerkittyä valtionavustusta perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen. Valtionavustusta haki
236 koulutuksen järjestäjää.
Opetuksen järjestäjä voi käyttää valtionavustusta henkilöstön palkkakustannuksiin,
jakotuntien lisäämiseen sekä resurssiopettajien lisäämiseen eli opettajien samanaikaisopetuksen
järjestämiseen luokassa.
Valtionavustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että ylläpitäjällä on suunnitelma
perusopetusryhmien pienentämiseksi ja ylläpitäjä sitoutuu raportoimaan rahoituksen käytöstä.
Opetuksen järjestäjät raportoivat rahan käytöstä keväällä 2011.
Vuoden 2009 talousarviossa ryhmäkokojen pienentämiseen varattiin 16 miljoonaa euroa.
Eduskunta edellytti, että rahoituksen kohdentumista seurataan. Selvitys valmistui elokuussa
2009.
Lisärahoitus on otettu huomioon perusopetuksen keskimääräisen yksikköhinnan korotuksena niin, että siitä ei ole mennyt erikseen kuntaosuutta. Keskimääräinen yksikköhinta vuodelle 2009 oli 6 503,77 euroa/oppilas. Se sisältää ryhmäkokojen pienentämiseen myönnettyä osuutta keskimäärin 26,17 euroa oppilasta kohden. Tämä laskenta perustuu perusopetuksen järjestäjien yksikköhinnan keskimääräiseen yksikköhintaan.
Avustukset
Myönnetyt avustukset 2010 (pdf) 1.2.2010
Ryhmäkokojen pienentämiseen 30 miljoonaa. OPM:n tiedote 1.2.2010
Hakukirje kunnille ryhmäkoon pienentämiseen (pdf) 14.10.2009
Selvitykset ja tilastot
Selvitys perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen suunnatun rahoituksen käytöstä (pdf) 25.8.2009
Perusopetuksen järjestäjäkohtaisesti saatu avustussumma ryhmäkokojen pienentämiseen (pdf) 26.3.2009
Opetusministeriö selvitti yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa joulukuussa 2008 perusopetuksen opetusryhmien koot. Selvityksen tulokset ovat saatavilla valtakunnallisesti sekä kuntakohtaisesti.
- Opetusryhmäkoot 2008 / yhteenveto (pdf) 8.12.2008
- Perusopetuksen luokkien 1-6 opetusryhmien koot / koko Suomi (xls) 8.12.2008
- Perusopetuksen opetusryhmien koot 1-6 luokilla / kunnittain (xls) 8.12.2008
- Perusopetuksen opetusryhmien koot 7-9 luokilla / kunnittain (xls) 8.12.2008
- Ennakkotietoja perusopetuksen ryhmäkokoselvityksestä (pdf) 7.10.2008











