Yliopistolaitoksen ja yliopistolain uudistaminen

Vuoden 2010 alussa voimaan tulleella yliopistolailla säädetään yliopistojen tehtävistä, hallinnosta, toiminnan rahoituksesta ja ohjauksesta sekä yliopistojen tutkimukseen ja opetukseen, opiskelijoihin ja henkilöstöön liittyvistä asioista.

Laki tuo yliopistoille taloudellisen ja hallinnollisen autonomian. Yliopistojen päätehtävät, tutkimus ja opetus, pysyvät ennallaan. Valtio turvaa yliopistojen perusrahoituksen, joka sidotaan indeksiin.

Yliopistoja on yhteensä 16. Ne ovat julkisoikeudellisia laitoksia tai säätiölain mukaisia säätiöitä. Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun toiminnat on yhdistetty säätiölain mukaiseen Aalto-yliopistoon. Myös Tampereen teknillinen yliopisto on säätiömuotoinen. Kuopion ja Joensuun yliopistot ovat yhdistyneet Itä-Suomen yliopistoksi ja Turun yliopisto ja Turun kauppakorkeakoulu ovat yhdistyneet Turun yliopistoksi. 

Uudistus on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä yliopistojen ja sidosryhmien kanssa. Eduskunta hyväksyi uuden yliopistolain 16.6.2009. Laki korvaa vuodelta 1997 olevan yliopistolain. Lisätietoa eduskunnan verkkosivulla.

Uudistuksen tavoitteet ja keskeiset vaikutukset

Yliopistouudistuksella pyritään parantamaan yliopistojen toimintaedellytyksiä kansainvälisessä toimintaympäristössä. Tavoitteena on, että yliopistot pystyvät paremmin:

  • reagoimaan toimintaympäristön muutoksiin
  • monipuolistamaan rahoituspohjaansa
  • kilpailemaan kansainvälisestä tutkimusrahoituksesta
  • tekemään yhteistyötä ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa
  • kohdentamaan resursseja huippututkimukseen ja strategisiin painoaloihinsa
  • vahvistamaan tutkimus- ja opetustoimintansa laatua ja vaikuttavuutta
  • vahvistamaan rooliaan innovaatiojärjestelmässä

Lait ja asetukset

Yliopistoista itsenäisiä oikeushenkilöitä

Tavoitteiden saavuttamiseksi yliopistoista on muodostettu itsenäisiä oikeushenkilöitä. Yliopistot ovat irtautuneet valtiosta ja niistä on tullut oman valintansa mukaan joko julkisoikeudellisia laitoksia tai säätiölain mukaisia säätiöitä. Tämän seurauksena:

Yliopistojen autonomia vahvistuu
Lakiuudistus lisää yliopistojen omaa päätösvaltaa vähentämällä valtionhallinnon yliopistoihin kohdistuvaa ohjausta. Yliopistoja ei siis enää kehitetä osana valtionhallintoa, vaan tutkimuksen ja opetuksen näkökulmista.

Yliopistot tulevat valtion tilalle työnantajiksi
Yliopiston henkilöstö ei enää ole valtion palveluksessa. Virkasuhteet ovat muuttuneet työsuhteiksi, ja työnantajan neuvotteluoikeudet työehtosopimuksista ovat siirtyneet yliopistoille. Yliopistot voivat harjoittaa itsenäistä henkilöstöpolitiikkaa, parantaa houkuttelevuuttansa työnantajana ja hakea sillä kilpailuetua rekrytoidakseen parhaita osaajia. Henkilöstön asema on turvattu muutosvaiheessa. 

Yliopistot saavat enemmän liikkumavaraa taloudenpitoonsa
Yliopistot ovat saaneet paremmat edellytykset hyödyntää pääomatulojaan ja hankkia lisärahoitusta lahjoituksin sekä liiketoiminnallaan. Tämä helpottaa tutkimus- ja opetusresurssien kohdentamista ja yliopistojen profiloitumista vahvuuksiensa mukaan. Näin toimintaedellytykset kansainvälisessä ympäristössä paranevat. Myös yliopistoille tehtävät valtion finanssisijoitukset ovat mahdollisia.

Hallintomalli korostaa yliopistojen itsehallintoa
Oikeushenkilöllisyys tuo yliopistoille täyden taloudellisen vastuun, mikä korostaa strategisen johtamisen merkitystä. Uudistuksella on pyritty vahvistamaan julkisoikeudellisina laitoksina toimivien yliopistojen hallitusten yhteiskuntasuhteita, vaikutusmahdollisuuksia ja talousosaamista.

Yliopistojen hallintoa ja johtamista on uudistettu ja vahvistettu siten, että yliopistot pystyvät vastaamaan nykyistä itsenäisemmin ja paremmin uuden taloudellisen aseman tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Rehtorin asemaa ja yliopiston omaa akateemista päätöksentekoa on vahvistettu. Uudistuksen jälkeen hallituksissa ovat edelleen edustettuina yliopistoyhteisön jäsenet (professorit, muu henkilöstö ja opiskelijat).

Julkisoikeudellisen yliopiston hallituksen jäsenistä tulee olla vähintään 40 prosenttia yliopiston ulkopuolisia.Yliopistokollegio valitsee hallituksen jäsenet. Halutessaan kollegio voi valita myös ulkopuolisten enemmistön hallitukseen. Hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan yliopistoyhteisön ulkopuolelta.

Säätiöyliopiston hallituksessa on seitsemän jäsentä, joista kolme on säätiön perustajien ehdolle asettamia henkilöitä. Säätiön perustajien ehdokkaita tulee olla vähintään kaksinkertainen määrä täytettävion paikkoihin nähden. Hallituksen nimittää yliopiston yhteinen monijäseninen toimielin kuultuaan säätiön perustajia. Säätiöyliopistoihin voidaan valita myös kokonaan ulkopuolinen hallitus. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla yliopistoyhteisön ulkopuolisia.

Valtion perusrahoitus kaikille yliopistoille
Valtio takaa jatkossakin kaikkien yliopistojen riittävän perusrahoituksen, jonka kehitys sidotaan kustannustason nousuun. Yliopistot saavat valtion perusrahoituksen lisäksi rahoitusta nykyiseen tapaan julkisesta kilpaillusta rahoituksesta. Lisäksi yliopistot voivat käyttää toimintaansa mahdollisesta yliopiston liiketoiminnasta, lahjoituksista ja pääomatuloista saatavaa varallisuutta.

Yliopistojen pääomittaminen
Valtio pääomittaa yliopistot riittävän maksuvalmiuden, vakavaraisuuden ja luottokelpoisuuden turvaamiseksi, kun valtio ei enää jatkossa ole vakavaraisuuden takaaja. Yliopistojen pääomittamisessa käytetään suoria rahasiirtoja, yliopistojen hallussa olevaa valtion irtainta omaisuutta sekä kiinteistöomaisuutta. Valtion lisäksi myös muut tahot ovat voineet osallistua uusien yliopistojen pääomittamiseen.

Aalto-korkeakoulusäätiön pääomaksi valtio on varautunut luovuttamaan vähintään 500 miljoonaa euroa sillä edellytyksellä, että muut rahoittajatahot osoittavat vähintään 200 miljoonaa euroa. Säätiön alkupääoma on siten runsaat 50 miljoonaa euroa tuhatta kokopäiväopiskelijaa kohti.

Valtion osuutena Tampereen teknillisen yliopiston säätiövarallisuuteen kohdennetaan yhteensä 125 miljoonaa euroa sillä edellytyksellä, että muut rahoittajatahot sitoutuvat vähintään 50 miljoonan euron sijoitukseen. Alkupääoma on siten 25 miljoonaa euroa tuhatta kokopäiväopiskelijaa kohti. Valtion osuus on sama kuin Aalto-korkeakoulusäätiössä eli 5:2 säätiön koko peruspääomasta.

Julkisoikeudellisina laitoksina toimiville yliopistoille valtio varautuu yhteensä 150 miljoonan euron lisäpanostukseen siirtyvien erien lisäksi. Yliopistojen nykyisissä taseissa oleva omaisuus luovutetaan yliopistoille.

Yliopistojen tasapuolisen kohtelun turvaamiseksi valtio voi tehdä finanssisijoituksia myös kaikkiin julkisoikeudellisina laitoksina toimiviin yliopistoihin riippumatta siitä, saavatko ne yksityistä pääomaa.

Yliopistojen vakavaraisuuden turvaamisessa on hyödynnetty myös yliopistojen käytössä olevia Senaatti-kiinteistöltä vuokrattuja toimitiloja. Tätä tarkoitusta varten on muodostettu kiinteistöyhtiöitä, joiden osakkeista yliopistot ovat saaneet omistukseensa 2/3 . Valtion omistamat ja Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa olevat yliopistokiinteistöt on yhtiöitetty kolmeen yliopistojen ja valtion omistamaan kiinteistöosakeyhtiöön. Yksi kiinteistöyhtiö hallinnoi Helsingin yliopiston ja pääkaupunkiseudun muiden yliopistojen kiinteistöjä, toinen Aalto-korkeakoulusäätiön kiinteistöjä ja kolmas Suomen muiden yliopistojen kiinteistöjä.

Opiskelijoiden asema
Yliopisto-opiskelijat nähdään jatkossakin täysivaltaisina yliopistoyhteisön jäseninä. Yliopisto-opiskelija on samalla ylioppilaskunnan jäsen ja opiskelijoilla on edustus hallintoelimissä.

Tutkinto-opetus säilyy maksuttomana. Lakiuudistus antaa kuitenkin kokeiluna mahdollisuuden periä lukukausimaksua erillisiin maisteriohjelmiin osallistuvilta EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta edellyttäen, että järjestelyyn sisältyy apurahaohjelma.

Uudistuksen vaiheet

Uudistuksen suuntaviivat esiteltiin yliopistoille elokuun lopussa 2007. Hallitus linjasi iltakoulussaan marraskuussa 2007 ja talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa joulukuussa 2007 uudistuksen perusteita.

Aalto-korkeakoulusäätiö perustettiin kesäkuussa 2008. TTY-säätiön säädekirja allekirjoitettiin helmikuussa 2009.

Yliopistolakiesityksestä pyydettiin lausunnot 15.10.2008 mennessä. Lausuntoja annettiin noin 150. Hallituksen esitys eduskunnalle annettiin 19.2.2009.

Yliopistolain uudistuksesta järjestettiin seminaarisarja syksyn 2008 aikana Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa. 

Uuden yliopistolain voimaanpanolaki tuli voimaan 1.8.2009. Uudet yliopistot aloittivat toimintansa täydessä laajuudessaan 1.1.2010. 

Asiakirjat ja valmisteluun liittyvät aineistot

Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi yliopistoista sekä luonnoksesta opetusministeriön asetukseksi yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä (pdf) 14.8.2009
Valtioneuvoston asetus yliopistoista (pdf), luonnos 14.8.2009 ja siihen liittyvä muistioluonnos (pdf)
Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä (pdf), luonnos 14.8.2009
Yliopistojen ohjaus ja rahoitus (pdf), muistio 14.8.2009

Hallituksen esitys yliopistolaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi 20.2.2009 (pdf)
> Lakiesityksen (HE 7/2009) käsittelyä voi seurata eduskunnan  www-sivuilla.

Äänitallenne hallituksen esitystä käsittelevästä tiedotustilaisuudesta 19.2.2009 valtionevoston verkkosivuilla.

Esittelykalvot (pdf) hallituksen esityksestä 19.2.2009

Luonnos hallituksen esitykseksi yliopistolainsäädännön uudistamisesta (pdf) 14.8.2008
Lausuntopyyntö (pdf)  14.8.2008
Lausuntoyhteenveto (pdf) 5.12.2008

Lausuntopyyntö ammattikorkeakoululain muuttamisesta (pdf) 10.10.2008
Lakiluonnos hallituksen esitykseksi (pdf) 10.10.2008

Lausuntopyyntö yliopistojen uudesta rahoitusjärjestelmästä (pdf) 4.12.2008
Yliopistolaki 6 luku Yliopistojen ohjaus ja rahoitus (pdf) luonnos
Yliopistojen ohjaus ja rahoitus vuodesta 2010 alkaen (pdf) luonnos 3.12.2008

Yliopistojen ohjaus ja rahoitus vuodesta 2010 alkaen (pdf) luonnos 3.3.2009

Julkisoikeudellisina laitoksina toimivien yliopistojen pääomittamisen tarpeesta (pdf) Yliopistojen pääomittamisen vähimmäistarveselvitys 9.6.2008

Yliopistojen säätiöimismahdollisuudet, (pdf) Talouspoliittinen ministerivaliokunta 11.4.2008

Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen ja innovaatioyliopiston perustaminen, (pdf) Hallituksen iltakoulu 21.11.2007

Hallituksen esitys (HE 97/2007) Eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta

Eduskunnan välikysymys (VK 2/2008) yliopistojen aseman ja toimintaedellytysten turvaamisesta

Yliopistolaitoksen uudistamisen suuntaviivat -muistio (pdf) 20.8.2007 

Julkaisut

Yliopistokiinteistöjen käyttäminen yliopistojen pääomittamisessa. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:25   

Kansainvälinen vertailu yliopistojen taloudellisesta autonomiasta Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:42

Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen; väliraportti Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2006:14

Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen, loppuraportti Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:2

Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyminen uudeksi yliopistoksi Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:16

Itä-Suomen yliopisto - tulevaisuuden yliopisto ajassa Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:15

Turusta tieteen huippukeskittymä Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:14

Tiedotteet

Yliopistojen vakavaraisuus turvataan 17.12.2009

Yliopistoille alennetut työnantajan työttömyysvakuutusmaksut 2010-2011 26.11.2009

Opetusministeri Virkkunen: Yliopistolain toimeenpano alkaa 16.6.2009

Yliopistot uudistuvat 19.2.2009

Sivistyspoliittinen ministeriryhmä sopi yliopistouudistuksesta 20.1.2009

Valtio hyväksyi Tampereen teknillisen yliopiston säätiömuodon 18.11.2008

Yliopistokiinteistöjen tulevaisuudesta ratkaisu 18.11.2008

Sarkomaa: Kiinteistöratkaisu vauhdittaa yliopistouudistusta 18.11.2008

Työryhmä: Yliopistokiinteistöistä kolme yliopistojen ja valtion omistamaa kiinteistöyhtiötä 6.10.2008

Sarkomaa: Verovähennysoikeus vauhdittaa yliopistouudistusta 1.9.2008

Opetusministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta uudeksi yliopistolaiksi 15.10. mennessä 15.8.2008

Aalto-korkeakoulusäätiölle valitaan hallitus 12.8.2008

Sarkomaa: VM:n budjettiesityksestä vahva tuki yliopistouudistuksen etenemiselle 30.7.2008

Aalto-korkeakoulun synty vahvistettiin allekirjoituksin 25.6.2008

Aalto-korkeakoulun säädekirja allekirjoitetaan kesäkuussa 29.5.2008

Hallitus päätti yliopistojen toimintaedellytysten parantamisesta ja maksuvalmiuden turvaamisesta 17.6.2008

Työryhmä selvittämään yliopistokiinteistöjen asemaa 13.5.

Valtio linjasi yliopistojen pääomittamisen periaatteita 11.4.2008

Yliopistolain uudistusta valmistellaan 7.6.2007

Valtioneuvoston tiedote 21.11.2007 yliopistouudistuksesta

Valtioneuvoston tiedote 18.12.2007 talouspoliittisen ministerivaliokunnan kannanotosta