OECD:n kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC
Suomi osallistuu Kansainväliseen aikuistutkimukseen, josta käytetään lyhennettä PIAAC (The Programme for the International Assessment of Adult Competencies). Tutkimuksessa selvitetään aikuisväestön eri elämänalueilla tarvitsemia perustaitoja ja niiden käyttöä työssä ja arkielämässä.
OECD:n aloitteesta tehtävään PIAAC-tutkimukseen osallistuu 25 maata. Tutkimuksen tiedonkeruu alkaa Suomessa syyskuun alussa 2011 ja päättyy keväällä 2012. Ensimmäiset tutkimustulokset julkaistaan vuonna 2013.
Tietopohjaa koulutus- ja työvoimapolitiikalle
PIAAC-tutkimuksessa kartoitetaan
- aikuisten lukutaitoa
- numeerisia taitoja
- ongelmanratkaisutaitoja tietoteknisessä ympäristössä.
Samalla saadaan uutta tietoa suomalaisten koulutuksesta, toiminnasta kansalaisena ja työntekijänä sekä näiden tekijöiden yhteyksistä taloudelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.
Tulosten pohjalta voidaan kehittää monipuolisesti aikuisten osaamista. Tutkimustuloksia voivat käyttää mm. suomalaiset kouluttajat, päättäjät ja tutkijat.
Tulokset antavat tietopohjan tulevaisuuden koulutus- ja työvoimapolitiikan suunnittelulle. Suomen tietoja voidaan suhteuttaa muiden maiden vastaaviin tietoihin ja saada näin kansallisista kehittämistarpeista entistä laajempi kuva.
Osallistuminen tutkimukseen tärkeää
Tietojen kansainvälinen vertailtavuus edellyttää riittävää määrää haastatteluja (5 000 suomenkielistä ja 300 ruotsinkielisen henkilöä). Jokaisen tutkimukseen valitun osallistuminen on erittäin tärkeätä, koska hän edustaa satoja muita suomalaisia, eikä häntä voi korvata kenelläkään muulla.
Kansainväliseen aikuistutkimukseen tarvitaan tietoa
- Suomessa asuvilta 16–65-vuotiailta henkilöiltä
- työssä olevilta, työttömiltä, eläkeläisiltä, kotona olevilta, opiskelijoilta
- erilaisen koulutuksen saaneilta henkilöiltä.
Tutkimus tehdään henkilökohtaisena haastatteluna. Vastaukset ovat luottamuksellisia, eikä tuloksista voi tunnistaa yksittäisiä vastauksia.
Tutkimuksen toteuttavat yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos ja Tilastokeskus.
Tutkimuksen toimeenpanoa ohjaa opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä
Opetushallitus. Tutkimusta rahoittavat työ- ja elinkeinoministeriö ja opetus- ja
kulttuuriministeriö.
Lisätietoja:
- professori Antero Malin, Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos,
050 411 6551 - neuvotteleva virkamies Varpu Weijola, työ- ja elinkeinoministeriö,
010 60 48029 - opetusneuvos Petri Haltia, opetus- ja kulttuuriministeriö, 09 1607 7457
- opetusneuvos Reijo Laukkanen, Opetushallitus, 040 348 7943
- tutkija Marko Ylitalo, Tilastokeskus, 09 1734 3560 (tiedonkeruu)