Etusivu Kirkollisasiat Kirkollisasioista kysyttyä

Kirkollisasioista kysyttyä

Vihille ulkomailla

Joka maassa on avioliitosta omat säädökset. Suomen lain mukaan avioliiton voi solmia ulkomailla muissa Pohjoismaissa ja tietyissä maissa niiden ulkopuolella. Pohjoismaiden ulkopuolella Suomen lain mukaisen avioliiton voi solmia vain kirkollisena vihkimisenä. Vihkimisoikeus ulkomailla on myönnetty erikseen muutamille papeille.

Vihkimisluvan saaneita pappeja toimii mm. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkosuomalaistyössä. Vihkimisen edellytyksenä on, että ainakin toinen vihittävistä on suomalainen.

Avioliiton esteiden tutkinta toimitetaan Suomessa. Rekisteriviranomaisen (kirkkoherranvirasto tai maistraatti) todistus avioliiton esteiden tutkimisesta annetaan vihkivälle papille tai vihkioikeuden omaavalle siviiliviranomaiselle.

Suomen kansalainen voi solmia avioliiton ulkomailla myös kyseisen maan lakien ja määräysten mukaisesti. Vihkijänä on silloin kyseisen maan pappi tai siviiliviranomainen, jolla on vihkimisoikeus.

Avioliiton esteiden tutkinta tapahtuu asianomaisen maan lakien ja määräysten mukaan. Suomessa kirjoilla oleva Suomen kansalainen tarvitsee rekisteriviranomaiseltaan (maistraatti tai kirkkoherranvirasto) kuusikielisen todistuksen ulkomaan viranomaisen suorittamaa avioliiton esteiden tutkintaa ja vihkimistä varten.

Ulkomaan viranomaisen edessä solmittu avioliitto saa Suomessa lainvoiman, kun se on rekisteröity Suomessa. Vihkiparin tulee toimittaa vihkimisasiakirjat rekisteriviranomaiselleen. Asian voi hoitaa myös Suomen edustustoissa.

Etusivu Kirkollisasiat Kirkollisasioista kysyttyä