Etusivu Kirjastot Avustukset

Yleisten kirjastojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma

Kirje kirjastoasioita hoitaville elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille

1.12.2011

Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 42 §:n perusteella päättänyt vahvistaa yleisten kirjastojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelman vuosille 2012–2015. Rahoitussuunnitelma on pohjana valtionapuviranomaisen myöntäessä valtionavustuksia vuonna 2012 sekä valmisteltaessa rahoitussuunnitelmaa vuosille 2013–2 016. Opetus- ja kulttuuriministeriö on laatinut rahoitussuunnitelman jakelussa mainittujen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten suorittaman valmistelun ja rahoitussuunnitelman 2011–2 014 pohjalta.

Vuoden 2010 alusta perustamishankkeiden valtionosuus muuttui valtionavustukseksi. Samalla luovuttiin yksikköhintojen ja kuntakohtaisen valtionosuusprosentin määräämisestä. Vuosien 2012–2015 rahoitussuunnitelman valmistelussa on kuitenkin lähdetty siitä, että valtionavustuksen enimmäismäärä vastaa tasoltaan aiempaa käytäntöä. Perustamishankkeiden hintalaskelmat perustuvat tarpeelliseen laajuuteen ja kohtuullisiin kustannuksiin. Suunnitelmaan liittyy varaus valtionavustuksen vähäisiin tarkistuksiin johtuen hankkeiden laajuudessa ja kustannuksissa tapahtuneissa muutoksissa. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Vuoden 2012 osalta suunnitelma perustuu valtion vuoden 2012 talousarvioesitykseen.

Varsinkin vuosien 2013–2015 listat ovat alustavia. Kunkin vuoden lopulliset rahoitusvaltuudet päätetään vasta valtion talousarvion hyväksymisen yhteydessä ja valtuuden taso vaikuttaa ratkaisevasti rahoitettavien hankkeiden määrään.

Rahoitussuunnitelmassa hankkeiden valtionosuuden maksutapa on alustavasti merkitty joko toteutusaikaiseksi (1) tai jälkirahoitteiseksi (2). Maksutapa ratkeaa lopullisesti vasta rahoituspäätösten teon yhteydessä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää jakelussa mainittuja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia tiedottamaan rahoitussuunnitelmasta kunnanhallituksille. 
 

Kulttuuri- ja urheiluministeri    Paavo Arhinmäki

Kulttuuriasiainneuvos              Hannu Sulin

Lisätietoja: kulttuuriasiainneuvos Hannu Sulin, puh. (09) 1607 7021 etunimi.sukunimi@minedu.fi

Etusivu Kirjastot Avustukset