Tanssin aluekeskustoiminta vuosina 2005–2009
- Julkaisun nimi
- Tanssin aluekeskustoiminta vuosina 2005–2009
- Tekijät
- Työryhmä
- Julkaisusarja
- Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä
- Julkaistu
- 22-07-2010
- Sivumäärä
- 23
- ISBN
- 978-952-485-931-8
- ISSN
- -L 1799-0327, 1799-0335 (PDF)
- Kieli
- suomi
- Tilaukset
- Julkaisija
- Opetus- ja kulttuuriministeriö
Tiivistelmä
Tanssin aluekeskustoiminta on kehittämishanke, jonka tavoitteiksi asetettiin tanssin alan palvelutarjonnan ja palveluiden käytön sekä tanssitaitelijoiden työllisyyden lisääminen eri puolilla maatamme. Opetusministeriö on tehnyt selvityksen hankkeen toiminnasta vuosilta 2005-2009. Tässä muistiossa esitetään toiminnan tulokset sekä niiden pohjalta laaditut toimenpide-ehdotukset.
Opetusministeriö valitsi viisi tanssin aluekeskusta toimikaudelle 2005–2009. Nämä olivat
Pohjoisen tanssin aluekeskus, Zodiak Presents (pääkaupunkiseutu), Läntinen tanssin aluekeskus,
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus ja Itäinen tanssin aluekeskus. Kehittämishankeluonteesta johtuen
aluekeskusten toiminta on ollut alusta lähtien tavoitteellista. Ministeriö on vuosittain
määrärahapäätösten yhteydessä vahvistanut keskusten esittämät määrälliset tavoitteet tanssitaiteen
saatavuuden ja saavutettavuuden sekä tanssitaitelijoiden työllisyyden lisäämiseksi. Keskeisiksi
toimintamuodoiksi muodostui mm. tuotantotoiminnan kehittäminen, taitelijoiden työllistäminen eri
tavoilla omaan ammattiinsa ja muun palvelutoiminnan kehittäminen mm. yleisötyö ja taiteen soveltava
käyttö.
Aluekeskustoiminnan myötä tanssin alan palvelutarjonta ja palveluiden käyttö ovat
lisääntyneen eri puolilla maatamme hyvin. Kaikkiaan 800 esitystä ja 125 000 katsojaa vuodessa on
hieno saavutus. Tanssitaidetta on alueellisen kiertuetoiminnan avulla viety eri puolille Suomea
paikkoihin, missä tarjonta muutoin jäisi olemattomaksi. Esityskertojen määrä kasvoi vuodesta 2005
noin 123 % ja yleisömäärä noin 350 %.
Myös tanssitaitelijoiden työllisyys on kasvanut. Tarjottujen työtilaisuuksien määrä
toimikaudella kasvoi noin 12 % ja tuotettujen henkilötyövuosien määrä noin 21 %. Aluekeskusrahalla
tuotettiin noin 33 henkilötyövuotta vuodessa ja siitä noin 78,5 % muualla kuin pääkaupunkiseudulla.
Toiminta on siten tarjonnut tanssitaiteilijoille mahdollisuuden työllistyä myös muualla kuin
pääkaupunkiseudulla.
Kaikesta saavutetusta hyvästä huolimatta selvitys osoitti, että nykyisillä resursseilla ei
vielä ole päästy siihen, mitä on tavoiteltu. Tästä ja rohkaisevista tuloksista johtuen
opetusministeriö päätti jatkaa aluekeskustoimintaa vuosina 2010-2014 laajentamalla verkostoa ja
kohdentamalla toimintaa erityisesti mm. alueellisen ja valtakunnallisen kiertuetoiminnan
vakiinnuttamiseen, vapaaehtoistyön vähentämiseen sekä työllistymisjaksojen keston pituuden
jatkamiseen.











