Tiivistelmä

Opetusministeriö kutsui 31.3.1999 kauppatieteiden maisteri Doris Stockmannin, sekä hänen avustajikseen filosofian maisteri Niklas Bengtssonin ja markkinoinnin suunnittelija Yrjö Revon, laatimaan selvityksen kirja-alan nykytilasta ja tekemään ehdotukset kirjan aseman vahvistamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Selvitys liittyi osana opetusministeriön 1.9.1998 asettaman Tietoyhteiskunnan lukutaidot -työryhmän työskentelyyn. Selvitysmies jätti raporttinsa työryhmälle 30.9.1999 ja lopullisen käsikirjoituksen opetusministeriölle 23.12.1999.

Selvitysmiehen tehtävänä oli kartoittaa kirjan julkaisu- ja jakelujärjestelmät Suomessa sekä julkisen ja yksityisen sektorin taloudelliset tukitoimet kirja-alalle. Tehtävänä oli myös kartoittaa kirja-alan tilastointia, tutkimusta, koulutusta, tiedonvälitystä ja lukemisharrastuksen edistämistä sekä näiden toimintojen rahoitusta. Mahdollisuuksien mukaan tuli vertailla edellä mainittuja asioita muihin Pohjoismaihin ja EU-maihin.

Seuraavassa on yhteenveto selvitysmiehen työn tuloksista sekä toimenpide-ehdotukset. Selvitysmiehen raportti on julkaisu opetusministeriön kulttuuripolitiikan osaston julkaisusarjassa 1/2000 nimellä Kirja Suomessa. Tekijöistä lukijaan - kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen.

Julkaisua myydään Oy EDITA Ab:n myymälöissä Helsingissä, Annankatu 44, puh. 09-566 0566 ja Eteläesplanadi 4, puh. 09-662 801.

Yhteenveto tuloksista

Luodakseen kokonaiskuvan kirja-alasta ja sen ongelmista selvitysmies kääntyi suoraan kentän puoleen. Selvitystä varten kuultiin 17 yhteisöä ja lukuisia asiantuntijoita. Seuraavat ongelmat nousivat esiin selvitysmiehen järjestämissä tilaisuuksissa:

1.  Asiantuntijoiden kuulemisessa eniten mainintoja kirja-alan ongelmalistalla saivat kirjastojen vähentyneet aineistomäärärahat. Osin laman, osin muuttuneen valtionosuusjärjestelmän vuoksi kunnat ovat 1990-luvulla joutuneet karsimaan menoja ja priorisoimaan niitä uudelleen. Kun kirjastot eivät ole saaneet lisää rahaa niin paljon kuin uusien menokohteiden (mm. tietoverkkojen käyttö, ATK-laitteet, monet tallennetyypit) rahoittamiseksi olisi tarvittu, niin jostakin on pitänyt supistaa. Helpointa on ollut supistaa aineistohankinnasta, jossa taas suurin kustannuserä ovat kirjat. Yleisten kirjastojen kirjahankinnat ovat vähentyneet 10 vuodessa 32% ja olivat vuonna 1998 1,6 milj. kirjaa. Koulukirjastojen tila on useimmissa kunnissa heikko. Tieteellisten kirjastojen kirja- ja muut aineistomäärärahat ovat myös pienentyneet sitä mukaa, kun yliopistojen ja korkeakoulujen perusrahoitus on kiristynyt.
2. Toiseksi eniten saivat mainintoja kirjaan liittyvät muutokset kuten elinkaaren lyhentyminen, vahojen kirjojen saatavuus, kirjan korkea hinta ja kirjakauppojen supistunut valikoima. Osaksi näihin muutoksiin vaikuttaa sinänsä myönteisenä kehityksenä pidettävä julkaistujen kirjojen nimikemäärän kasvu.
3. Sekä suomi että ruotsi, saamesta puhumattakaan, ovat kieliä, joita puhuu äidinkielenään pieni määrä ihmisiä ja joita ei yleisesti osata näiden kielialueiden ulkopuolella. Tämä on luonnollinen syy pieniin painoksiin. Väestön keskittyminen muutamiin kasvukeskuksiin vaikeuttaa kirjojen saatavuuden järjestämistä kannattavasti entistä harvempaan asutuilla haja-asutusalueilla.
4. Kirjantekijöiden toimeentulo on huolenaihe koska harva kirjailija pystyy elämään kirjoista saamillaan tuloilla. Myös kirjailijoiden ja kääntäjien eläkekysymys nousi keskusteluissa esille.
5. Erityisesti kirjakauppaveron säilymiseen liittyy vaikeus saada uusia yrittäjiä alalle. Suurimpina esteinä nähdään uuden kirjakaupan perustamiseen tai yritysostoon tarvittavan pääoman puute.

Ongelmista huolimatta kirjan ja kirjallisuuden asema Suomessa on edelleen vahva. Kansainvälisesti tarkasteltuna kirjojen julkaisu, myynti ja kirjastojen lainausluvut asukasta kohden ovat Suomessa huippuluokkaa. Kirjojen lukemista ja ostamista mittaavien tutkimusten mukaan koulutustason nousu lisää halukkuutta ostaa ja lukea kirjoja. Tätä taustaa vasten kirjan tulevaisuus Suomessa näyttää turvatulta. Digitaalisten sisältöjen niiden lukemiseen tarkoitettujen laitteiden kehitys ja suomalaisten valmius uusien viestintätekniikoiden käyttöönottajina asettavat kuitenkin haasteen painetulle kirjalle.

Kirjojen keskipainos Suomessa on pienehkö ja ilmeisesti edelleen alenemassa. Suomen Kustannusyhdistyksen vuositilaston mukaan yhdistyksen jäsenten julkaisemien yleisten kirjallisuuden nimikkeiden (ilman suurteoksia) keskipainos vuonna 1998 oli 4100 kappaletta. Kotimaisen proosan uutuuksien keskipainos oli 3700 kappaletta ja kotimaisten lastenkirjauutuuksien 4000 kappaletta. Tietokirjauutuuksien keskipainos oli lähes 3000 kappaletta. Sekä peruskoulun että lukion uuden oppikirjanimikkeen keskipainos oli 4100 kappaletta, ammattikouluun tarkoitetun uuden oppikirjan vain 1600 kappaletta. Kaikkien Suomessa vuonna 1998 julkaistujen, runsaan 12000 kirjanimikkeen keskipainos oli noin 2400 kappaletta. Suomenruotsalaisten kirjojen keskipainokset ovat tietenkin huomattavasti pienemmät. Esimerkiksi vuonna 1999 kaunokirjallisuuden keskipainos oli 1100 kappaletta ja lastenkirjojen keskipainos 850 kappaletta.

Suomenkielisen kirjan lukijoita on noin viisi miljoonaa. Ruotsinkielisen kirjan potentiaalisia lukijoita ovat teoriassa myös ruotsalaiset ja jossain määrin muut pohjoismaalaiset. Käytännössä Suomessa julkaistun ruotsinkielisen kirjan lukijat löytyvät kotimaasta, jossa ruotsia puhuu äidinkielenään noin 300 000 suomalaista. Saamenkielisiä on noin 1500.

Kielen ja kirjallisuuden merkitys on Suomessa liittynyt kansallisen identiteetin ja yhtenäisyyden. Vaikka J.V.Snellmanin käsite kansallishenkeä ylläpitävästä kansalliskirjallisuudesta ei tällä hetkellä ole näkyvin kansallista identiteettiä muodostavista voimista, sen merkitys on edelleen kiistaton, kuten Kalevalan juhlavuosi 1999 osoitti. Vastaavasti suomenruotsalaisen ja saamenkielisen kirjallisuuden merkitys ei perustu pelkästään kirjallisuuden tarjoamaan tietoon ja esteettiseen elämykseen.

Ei ole mitenkään yllättävää, että valtiovallan tuki kirjallisuudelle alkoi jo vuonna 1865. Silloin senaattori J.V.Snellmanin ansiosta senaatin säästövaroista jaettiin palkinnot tieteelliselle ja kaunokirjalliselle teokselle sekä kansantajuiselle kirjoitelmalle. Nykyään valtio tukee ja rahoittaa kirja-alaa monipuolisemmin. Vuonna 1997 opetusministeriö rahoitti kirjastoja 558 miljoonalla markalla. Tuki kirjastolle, erityisesti aineiston hankintaan, vaikuttaa positiivisesti koko kirja-alaan.

Valtion suora tuki kirja-alan tekijöille oli vuonna 1997 lähes 26 miljoonaa markkaa. Valtion ja opetusministeriön talousarvioon suhteutettuna menoerä oli pieni, sillä vuonna 1997 valtion budjetti oli 187 miljardia markkaa ja opetusministeriön hallinnonalan budjetti oli 26 miljardia markkaa. Suoran tuen suurin yksittäinen erä, lähes 14 miljoonaa markkaa vuonna 1997, muodostuu kirjastoapurahoista. Ne ovat kuitenkin pienentyneet 1990-luvulla huomattavasti, koska ne ovat sidoksissa kirjastojen kirjahankintamäärärahoihin.

Monet pitävät viestintäteknologiaa uhkana kirjalle, kirjastoille ja koko kirja-alalle. Digitaaliseen muotoon tallennettu sisältö ja sen käyttöön tarkoitetut välineen ovat kuitenkin rinnastettavissa painettuun kirjaan. Sama teknologia digitaalisen painamisen muodossa tarjoaa uusia mahdollisuuksia myös kirjojen julkaisemiseen. Muutoksia tapahtuu, mutta muutosnopeuden ennustaminen on vaikeaa. Kirja-alan suuri haaste on kyetä yhteistyötä tekemällä hyödyntämään ajoissa uuden tekniikan tarjoamat mahdollisuudet.