Etusivu EU-asiat Rakennerahastot Projekti-info Hankintojen kilpailuttaminen rakennerahastohankkeissa

Hankintojen kilpailuttaminen rakennerahastohankkeissa

Suomalaisten hankintayksiköiden tulee noudattaa julkisista hankinnoista annettua lainsäädäntöä ostettaessa, vuokrattaessa tai näihin rinnastettavalla tavalla hankittaessa tavaroita ja palveluita sekä teetettäessä urakoita. Hankintayksiköistä säädetään julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992), jäljempänä hankintalaki, 2 §:ssä. Hankintalain 2 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla kaikkien julkista tukea saavien tahojen on kilpailutettava sellaiset hankinnat, joihin myönnetyn julkisen tuen määrä on yli puolet hankinnan kokonaisarvosta. Tämä velvoite koskee myös yrityksiä ja muita yksityisoikeudellisia yhteisöjä. 

Julkiseksi tueksi katsotaan esimerkiksi EY:n varoista myönnettävä tuki. Hankintalainsäädännön noudattaminen on ensisijaisesti tuen saajan vastuulla. Hankinnasta aiheutuneiden kustannusten tukikelpoisuudesta on otettu ehto rahoituspäätökseen.

Hankintalainsäädännön tavoitteena on yhtäältä tehostaa julkisen sektorin hankintoja ja julkisten varojen käyttöä, toisaalta parantaa yritysten mahdollisuuksia tarjota tuotteitaan ja palveluitaan julkiselle sektorille. Pääperiaatteita ovat hankintojen tehokas ja avoin kilpailuttaminen sekä tarjoajien ja toimittajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu. Hankinnoista on tiedotettava riittävän laajasti ja hankintapäätös on tehtävä ennalta asetettujen perusteiden mukaisesti kohdellen tasapuolisesti kaikkia tarjoajia.

Hankintayksiköt, jotka noudattavat hankintalainsäädäntöä kaikissa hankintatilanteissa:

  • valtion ja kuntien viranomaiset, liikelaitokset ja muut julkisoikeudelliset oikeushenkilöt
  • kuntayhtymät
  • seurakunnat, sekä
  • yksin- tai erityisoikeuden nojalla toimivat vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alalla toimivat yksiköt (ns. peruspalveluyksiköt)

Kaikkia hankintoja koskeva puitelaki:

  • laki julkisista hankinnoista (1505/1992, muut. 1523/1994, 725/1995, 1247/1997, 663/1999, 1009/2001, 1530/2001, 21/2005)

Hankintalain 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen viranomaisten suorittamia hankintoja koskevat asetukset:

  • asetus valtion hankinnoista (1416/1993)

  •  asetus valtion rakennusurakoista (436/1994)

Kynnysarvon ylittäviä hankintoja koskevat asetukset:

  • asetus kynnysarvon ylittävistä tavara- ja palveluhankinnoista sekä rakennusurakoista (380/1998)
  • asetus kynnysarvon ylittävistä vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (381/1998)

Kynnysarvon ylittäviä hankintoja koskevissa asetuksissa säädetään yksityiskohtaisista hankintamenettelyistä, joita noudatetaan hankintayksiköiden hankinnoissa, mikäli hankinnan arvo on vähintään kynnysarvon suuruinen.

Kynnysarvot Suomessa 1.1.2004 alkaen löytyvät KTM:n sivuilta kohdasta Julkiset hankinnat.

Menettely hankinnassa, kun tilaajana on yksityinen tuen saaja tai kun hankinnan arvo on kynnysarvoa pienempi taikka kysymyksessä on ns. B-listaan kuuluvan palvelun hankinta

Mikäli valtio, kunta, kuntaliitto, julkishallinnon oikeushenkilö tai valtion liikelaitos (hankintalain 2 §:n 1 momentin 1- 4 kohdissa tarkoitettu hankintayksikkö) myöntää tukea mille tahansa muulle taholle hankinnan tekemistä varten ja tuen määrä on yli puolet hankinnan arvosta (hankintalain 2 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettu hankintayksikkö, esim. yritys tai muu yksityisoikeudellinen yhteisö), hankinnan tekemisessä tulee noudattaa hankintalain säännöksiä. Sama sääntö koskee hankinnan tekemistä, jos se toteutetaan EY:n varoista myönnetyllä tuella.

Hankintalain 2 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun tahon tekemissä hankinnoissa ei pääsääntöisesti tarvitse noudattaa kynnysarvon ylittäviä hankintoja koskevien asetusten mukaisia yksityiskohtaisia menettelysääntöjä. Poikkeuksellisesti asetuksen (380/1998) 2 §:ssä säädetyissä tapauksissa   ja asetuksen (381/1998) 1 §:n 1momentin 1 kohdassa säädetyissä tapauksissa, asetuksissa säädettyjä yksityiskohtaisia menettelysääntöjä on kuitenkin noudatettava, kun kysymys on kynnysarvon ylittävästä hankinnasta.

Vaikka hankinnan tekijänä olisi hankintalain 1 momentin 1-4 kohdassa tarkoitettu hankintayksikkö, hankinnan tekemisessä ei tarvitse noudattaa yksityiskohtaisia menettelysääntöjä, mikäli hankinnan arvo on kynnysarvoa pienempi tai hankintaan asetuksen (380/1998) ja asetuksen (381/1998) liitteenä olevaan B-listaan kuuluvia palveluja. B-listaan kuuluvia palveluja ovat lähinnä hotelli- ja ravintolapalvelut, rautatie- ja vesiliikenteen palvelut, liikenteeseen liittyvät palvelut, lakiasiain palvelut, työn ja työvoiman välityspalvelut, etsivä- ja turvallisuuspalvelut, koulutuspalvelut ja ammatilliset koulutuspalvelut, terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut sekä virkistys-, kulttuuri- ja urheilupalvelut.

Hankintalain mukaan kaikissa näissä tapauksissa on pääsääntöisesti hankinnan arvosta riippumatta joko ilmoitettava esim. mm. julkisten hankintojen tiedonvaihtokanavalla (www.ktm.fi/julma ) tai on muutoin pyydettävä hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävä määrä tarjouksia. Hankinta saadaan tehdä ilman tarjouskilpailua vain erityisistä syistä. Tällaisina syinä voidaan pitää mm. hankinnan vähäistä arvoa tai suoran neuvottelumenettelyn käytölle asetettuja ehtoja, joista säädetään kynnysarvon ylittävistä hankinnoista annetuissa asetuksissa. Hankinnan toteuttamisessa on lisäksi noudatettava tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteita. B-palvelun hankinnassa on kuitenkin muun ohella noudatettava kynnysarvon ylittäviä hankintoja koskevien asetuksien säännöksiä teknisistä erittelyistä ja ns. jälki-ilmoituksen julkaisemisesta.

Hankintayksikön menettely hankinnan arvon ollessa vähintään kynnysarvon suuruinen

Kynnysarvon ylittäviä hankintoja koskevissa asetuksissa säädettyjä yksityiskohtaisia menettelysääntöjä on noudatettava, mikäli hankinnan arvo on vähintään kynnysarvon suuruinen. Sääntöjä sovelletaan täysimääräisesti myös niihin palveluihin, jotka kuuluvat asetuksen (380/1998) ja asetuksen (381/1998) liitteenä olevaan listaan A. Kynnysarvon ylittävät hankinnat kilpailutetaan julkaisemalla hankinnasta ilmoitus Virallisen lehden viikoittain ilmestyvässä Julkiset hankinnat -lehdessä. Virallinen lehti lähettää ilmoitukset edelleen julkaistavaksi Euroopan Yhteisöjen virallisen lehden Tenders Electronic Daily -tietokannassa (TED http://ted.eur-op.eu.int). Hankinnasta tehdystä sopimuksesta julkaistaan ilmoitus samassa lehdessä. Näistä jälki-ilmoituksista toimijat saavat tietoa mahdollisista alihankinnoista.

Julkisia hankintoja koskevaa ilmoittelua ja siihen liittyvää neuvontaa hoitaa:

Julkiset hankinnat -lehti
Julkaisija: Edita Publishing Oy
Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.credita@edita.fi
Toimitus: toimitus.credita@edita.fi
Julkiset hankintailmoitukset - puh. 020 450 2283, sähköposti: kirsi.pajarinen@edita.fi
faksi: 020 450 2353
www.credita.fi

Hankintamenettelystä riippuen toimijat voivat joko tehdä tarjouksen suoraan hankintailmoituksen perusteella tai ilmoittautua ehdokkaaksi tarjouskilpailuun. Hankintayksikkö voi valita jokin seuraavista hankintamenettelyistä.

  • avoin menettely (kaikki halukkaat toimijat voivat jättää tarjouksen)
  • rajoitettu menettely (hankintayksikkö valitsee osallistumishakemuksen jättäneistä ne toimijat, joilta pyydetään tarjousta)
  • neuvottelumenettely (hankintayksikkö neuvottelee tarjouksen sisällöstä ja ehdoista suoraan toimijan kanssa), neuvottelumenettelyn käyttöä on rajoitettu

Saaduista tarjouksista on valittava joko halvin tai kokonaistaloudellisesti edullisin. Valintaperusteista on oltava kattava ja selkeä maininta tarjouspyyntöasiakirjoissa, jos niitä ei ole esitetty hankintailmoituksessa. Valintaperusteet ovat, jos mahdollista, esitettävä tärkeysjärjestyksessä. Kokonaistaloudellisesti edullisimman vaihtoehdon valinta on perusteltava hankintailmoituksessa tai tarjouspyyntöasiakirjoissa asetetuista valintaperusteista käsin.

Hankintaprosessi pääpiirteittäin

1) Hankintaa tekevän yksikön toimenpiteet:

  • hankinnan suunnittelu
  • hankintamenettelyn valinta (avoin, rajoitettu tai neuvottelumenettely)
  • tarjouspyyntöasiakirjojen laadinta (tarjouspyyntö sekä muut täydentävät asiakirjat)
  • ilmoitus hankinnasta (tarjouspyyntö tai osallistumiskehotus)
  • tarjouspyyntöjen tai täydentävien asiakirjojen toimittaminen niitä pyytäneille
  •  tarjousten vastaanotto, avaus ja vertailu
  • kirjalliset selvitykset tehdystä hankinnasta ja menettelyn valinnasta
  • perusteltu hankintapäätös ja sen toimittaminen hakemusosoituksella varustettuna kaikille, joita asia koskee
  • 21 päivän odotusaika, jonka kuluttua voidaan tehdä hankintasopimus
  • hankintasopimuksen tekeminen
  • jälki-ilmoitus hankinnan tekemisen jälkeen

2) Toimittajan/urakoitsijan toimenpiteet:

  • hankintailmoittelun seuraaminen
  • täydentävien asiakirjojen pyytäminen
  • tarjouksen tekeminen tai ilmoittautuminen tarjoajaehdokkaaksi
  • hankintayksikön edellyttämien, esim. toimittajan/urakoitsijan taloudellista tilannetta koskevien, tietojen antaminen
  • teknisiä edellytyksiä koskevien selvitysten laatiminen ja tietojen toimittaminen hankintayksikölle

Kaikkia hankintoja koskevat menettelyt

 

Kynnysarvon alittavissa hankinnoissa voidaan soveltuvin osin noudattaa kynnysarvon ylittäviä hankintoja koskevien asetusten säännöksiä ehdokkaiden ja tarjoajien taloudellista ja teknistä suorituskykyä koskevasta arvioinnista sekä tarjousten valintaperusteiden asettamisesta.

Hankintayksikön on 1.2.2005 voimaan tulleen hankintalain 7 a §:n nojalla tehtävä tarjouksen valinnasta kirjallinen päätös, joka annetaan tiedoksi kaikille niille, jota asia koskee (kaikille tarjouksen jättäneille tai ehdokkaille). Hankintapäätöksen on sisällettävä ainakin tiedot tarjouskilpailun ratkaisemisesta sekä siihen vaikuttaneista keskeisistä seikoista, voittaneen tarjoajan nimi ja tiedot tarjoajan tai tarjouksen valintaperusteista. Päätökseen liitetään hankintalain 9 b §:ssä tarkoitettu hakemusosoitus. Päätöksentekomenettelyssä noudatetaan, jos kysymys on hallintolain (434/2003) 2 §:n 2-3 momentissa tarkoitetusta viranomaisesta, hallintolain ja, jos hankintayksikkö on kunnan viranomainen, lisäksi kuntalain (365/1995) säännöksiä.  

Päätös annetaan tiedoksi tavallisena kirjeenä. Vastaanottajan katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kiireellisissä tapauksissa päätös voidaan antaa tiedoksi postitse saantitodistusta vastaan, jolloin saantitodistuksesta on käytävä ilmi tiedoksiannon toimittaja ja tiedoksisaannin ajankohta. Hankinta voidaan toteuttaa ja hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 21 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut edellä tarkoitetulla tavalla päätöksen ja hakemusosoituksen tiedoksi. Hankintalain 7 a §:n 3 momentin nojalla edellä mainitusta määräajasta voidaan poiketa, jos sopimuksen tekeminen on ehdottoman välttämätöntä yleistä etua koskevasta pakottavasta syystä tai muusta hankintayksiköstä riippumattomasta ennalta arvaamattomasta syystä. Päätöksessä on perusteltava poikkeamisen syyt. Mahdollisena syynä tulee kysymykseen esimerkiksi äärimmäinen kiire, ja lisäksi edellytyksenä on välittömän sopimuksen teon välttämättömyys. Poikkeusta soveltavan hankintayksikön on kyettävä näyttämään toteen poikkeamisen perusteet.  

Myös muista tarjoajien tai ehdokkaiden asemaan vaikuttavista ratkaisuista on tehtävä edellä mainittu kirjallinen, perusteltu päätös.

Oikeusturvakeinot julkisissa hankinnoissa pääpiirteittäin

 

Kansallisena valitusviranomaisena julkisissa hankinnoissa toimii Markkinaoikeus, jolle toimija voi tarvittaessa tehdä hakemuksen hankintayksikön hankintalainsäädännön, Euroopan yhteisön lainsäädännön tai maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen vastaisen menettelyn johdosta.

Markkinaoikeus
Erottajankatu 1-3
PL 118, 00131 Helsinki
puh. 010 364 3300
faksi 010 364 3314
sähköposti: markkinaoikeus@om.fi

Neuvonta hankintalainsäädännön soveltamisessa

Julkisten hankintojen neuvontayksikkö antaa maksutonta neuvontaa kilpailuttamiseen liittyvissä kysymyksissä. Neuvontayksikkö vastaa sähköpostitse ja puhelimitse tehtyihin kysymyksiin seuraavasti: 
puhelimitse 09-771 2255
ma 9-15, ti 12-15,   ke-to 9-15,   pe 9-12
sähköposti: hankinnat@kuntaliitto.fi            
vastaus kolmen työpäivän aikana

Kauppa- ja teollisuusministeriö
Ratakatu 3, PL 32
00023 Valtioneuvosto
http://www.ktm.fi
Markkinaosasto/sisämarkkinaryhmä
Eija Kontuniemi
puh. (09) 1606 4694
Tarja Aarla
puh. (09) 1606 2113
faksi (09) 1606 4022

(kynnysarvot alittavia ilmoituksia, tarjouspyyntö- ym. lomakkeita)
http://www.ktm.fi/julma

Euroneuvontakeskus
Helsingin kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki
puh. (09) 228 601
faksi (09) 2286 0228

 

Etusivu EU-asiat Rakennerahastot Projekti-info Hankintojen kilpailuttaminen rakennerahastohankkeissa