Tietoa ESR-kehittämisohjelmien kevään 2011 hankehausta
Hakuaika 20.3.-15.4.2011
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala järjestää hankehaun Manner-Suomen ESR-ohjelman
valtakunnalliseen osioon. Ohjelman valtakunnallinen osio toteutetaan toimintalinjakohtaisina
kehittämisohjelmina. Valtakunnalliset ESR-kehittämisohjelmat ovat ministeriön strategioihin
perustuvia laajoja kehittämiskokonaisuuksia. Manner-Suomen ESR-ohjelman valtakunnallista osiota
toteutetaan Itä-Suomen ja Ahvenanmaan ulkopuolisilla alueilla. Kukin hanke voi kuulua vain yhteen
kehittämisohjelmaan.
Hakuohjeita
Hankehakemukset tehdään sähköisesti
EURA2007-järjestelmässä.
Hakemus on jätettävä järjestelmässä viranomaiskäsittelyyn
viimeistään 15.4.2011.
Järjestelmän mahdollinen ruuhkautuminen kannattaa ottaa huomioon, josta johtuen suositellaan hakemuksen jättämistä käsittelyyn jo hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä. Lisäksi hakemuksesta on lähetettävä allekirjoitettu paperiversio kyseisen kehittämisohjelman toimivaltaiselle rahoittavalle viranomaiselle, jotka löytyvät alla olevasta listasta. Hakemuksia ei tule osoittaa opetus- ja kulttuuriministeriölle.
Hallintolain 17 §:n mukaisesti vain toimivaltaiselle viranomaiselle määräajassa saapuneet
hakemukset voidaan ottaa huomioon. Tästä syystä on jo hakemusta laadittaessa kiinnitettävä
erityistä huomiota siihen, että hakemus on kohdistettu sisältöään parhaiten vastaavaan
kehittämisohjelmaan ja toimintalinjaan sekä osoitettu sitä vastaavalle toimivaltaiselle
rahoittajaviranomaiselle.
Valintakriteerit
Kevään 2011 hakuun osallistuvat kehittämisohjelmat ja rahoittajat löytyvät alla olevasta
listasta. Kehittämisohjelmien hankehaussa käyttämät valintakriteerit löytyvät linkitettynä (pdf)
kunkin ohjelman nimestä tai sen alapuolelta.
Tässä haussa valitaan hankkeet seuraaviin kehittämisohjelmiin (toimintalinjoittain):
TL 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä
yrittäjyyden lisääminen
3.
Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalveluiden
tarjoajana (pdf)
Rahoittava viranomainen: Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, yhteyshenkilö Marika
Lindroth (PL 8060, 96101 ROVANIEMI)
TL 2: Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen
ehkäiseminen
4.
Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin (pdf)
Rahoittava viranomainen: Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
(korkeakoulutus), yhteyshenkilö Henri Helander (PL 86, 90101 OULU); Lapin ja
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (nuorten työpajat),
yhteyshenkilöt Marja Kivekäs Lapin ELY (PL 8060, 96101 ROVANIEMI), Henri Helander
P-Pohjanmaan ELY
(PL 86, 90101 OULU)
5.
Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen (pdf)
Rahoittava viranomainen: Opetushallitus, yhteyshenkilö Minna Bálint (PL 380, 00531
Helsinki)
TL 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien
kehittäminen
6.
Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-, neuvonta- ja
ohjauspalvelujen valtakunnallisella kehittämisohjelmalla (pdf)
Hakutiedote (pdf)
Rahoittava viranomainen: Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
yhteyshenkilö Merja Rossi (PL 1041, 45101 KOUVOLA)
8.
Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi (pdf)
Rahoittava viranomainen: Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, yhteyshenkilö Satu
Huikuri
(PL 8060, 96101 ROVANIEMI)
9.
Innovaatio- ja osaamisjärjestelmien kehittäminen (pdf)
Rahoittava viranomainen: Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
yhteyshenkilö Henri Helander (PL 86, 90101 OULU)
10.
Koulutus- ja osaamistarpeiden pitkän aikavälin valtakunnallinen ennakointi mukaan
lukien klusteriennakointi (pdf)
Rahoittava viranomainen: Opetushallitus, yhteyshenkilö Minna Bálint (PL 380, 00531
Helsinki)
11.
Osaamisklustereiden kasvu- ja kansainvälistymisohjelma (pdf)
Rahoittava viranomainen: Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
yhteyshenkilö Henri Helander (PL 86, 90101 OULU)