Hankehaku ESR-kehittämisohjelmiin
Hakuaika 27.9.-30.10.2009.
Opetusministeriön hallinnonala järjestää hankehaun Manner-Suomen ESR-ohjelman valtakunnalliseen
osioon. Ohjelman valtakunnallinen osio toteutetaan toimintalinjakohtaisina kehittämisohjelmina.
Valtakunnalliset ESR-kehittämisohjelmat ovat ministeriön strategioihin perustuvia laajoja
kehittämiskokonaisuuksia. Manner-Suomen ESR-ohjelman valtakunnallista osiota toteutetaan Itä-Suomen
ja Ahvenanmaan ulkopuolisilla alueilla. Kukin hanke voi kuulua vain yhteen kehittämisohjelmaan.
Hakuohjeita
Hankehakemukset tehdään sähköisesti EURA2007-järjestelmässä.
Hakemuksesta on toimitettava myös allekirjoitettu paperiversio rahoittavalle viranomaiselle
viimeistään 30.10.2009 klo 16.15 mennessä. Hakemukset tulee osoittaa kunkin kehittämisohjelman
toimivaltaiselle rahoittavalle viranomaiselle, ei opetusministeriölle.
Hallintolain 17 §:n mukaisesti vain toimivaltaiselle viranomaiselle määräajassa saapuneet
hakemukset voidaan ottaa huomioon. Tästä syystä on jo hakemusta laadittaessa kiinnitettävä
erityistä huomiota siihen, että hakemus on kohdistettu sisältöään parhaiten vastaavaan
kehittämisohjelmaan ja toimintalinjaan sekä osoitettu sitä vastaavalle toimivaltaiselle
rahoittajaviranomaiselle.
Valintakriteerit
Kehittämisohjelmien hankehaussa käyttämät valintakriteerit (pdf) löytyvät linkkeinä kunkin
ohjelman nimestä.
Ilmoitus hankehausta on valtakunnan lehdissä 27.9.2009, kehittämisohjelmien
valintakriteerit löytyvät tältä sivulta.
Tässä haussa valitaan hankkeet seuraaviin kehittämisohjelmiin (toimintalinjoittain):
TL 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä
yrittäjyyden lisääminen
2.
Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittäminen (pdf)
Rahoittava viranomainen: Etelä-Suomen lääninhallitus
TL 2: Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen
4.
Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin (pdf)
Rahoittava viranomainen: Oulun lääninhallitus
(korkeakoulujen osuus ja työpajat), Opetushallitus (yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen
sekä aikuiskoulutuksen osuudet)
5.
Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen (pdf)
Rahoittava viranomainen: Opetushallitus
TL 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien
kehittäminen
6.
Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-, neuvonta- ja
ohjauspalvelujen valtakunnallisella kehittämisohjelmalla (pdf)
Rahoittava viranomainen: Etelä-Suomen lääninhallitus (Opin Ovi), työ- ja elinkeinoministeriö
(ERKKERI)
7.
Osaajana työmarkkinoille (pdf)
Rahoittava viranomainen: Opetushallitus (ammatillisen koulutuksen osuus), Länsi-Suomen
lääninhallitus (korkeakoulujen osuus)
9.
Innovaatio- ja osaamisjärjestelmien kehittäminen (pdf)
Rahoittava viranomainen: Oulun lääninhallitus