Etusivu Avustukset ja palkinnot

Lisätalousarvioon liittyvät nuorten työllistämisavustukset

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee nuorten työllistymistä yhteensä 30 miljoonalla eurolla. Vuoden 2010 ensimmäisessä lisätalousarviossa tarkoitukseen varattavat veikkausvoittovarat ministeriö kohdentaa tieteelle, taiteelle, liikunnalle ja nuorisotoimelle näiden toimialojen nuorisotyöttömyyden ehkäisyyn.

Aloille on tarkoitus luoda harjoittelupaikkoja tai työllistämismahdollisuuksia noin 5 000 nuorelle. Arviona on käytetty noin 3 kk/ nuori. Määrärahoista myönnettävä tuki kattaa valtaosan työllistämiskustannuksista.

Listaan on koottu toimialoittain määrärahojen käyttötarkoitukset sekä mahdollisten lisätietojen antajat. Osassa ministeriö jakaa määrärahat edelleen hankkeiden koordinoijille, jotka organisoivat haut.

Tiede

 Määrärahoja kohdennetaan erityisesti nuorten työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin arkistotoimessa, Kansalliskirjastossa, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa ja Luonnontieteellisessä keskusmuseossa.

Toimenpiteillä tuetaan samalla keskeisten aineistojen turvaamista ja saattamista sähköiseen muotoon.


Taide

Taiteen alueella määrärahoja kohdennetaan erilaisiin nuorten taiteilijoiden työllistymishankkeisiin.

Nuorten elokuvantekijöiden ja muiden audiovisuaalisella alalla toimivien nuorten ammattilaisten työllistämiseen

Tavoitteena on työllistää eri alojen nuoria ammattilaisia, vastavalmistuneita tai opintojen loppuvaiheessa olevia nuoria elokuva- ja audiovisuaalisiin tuotantoihin ja niiden kehittämiseen, demohankkeisiin ja siten parantaa nuorten työelämään pääsyä sekä lisätä harjoittelupaikkoja.

Määräraha osoitetaan Suomen elokuvasäätiölle ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskukselle, jotka kohdentavat sen ammattimaisten, taiteellisesti ja tuotannollisesti korkeatasoisten tuotantojen käsikirjoitus-, kehittämis- ja tuotantotukiin ja digitaalisten kulttuuristen sisältöhankkeiden tuotekehittelyn tukemiseen.

Lisätietoja:

Nuorten taiteilijoiden työllistämiseen koulujen taidekasvatustoimintaan sekä alueellisten ns. välityspisteiden toiminnan käynnistämiseen

Nuorten eri taiteenalojen ammattilaisten työllisyyden lisäämiseksi ja koulun taidekasvatustehtävän tukemiseksi ja monipuolistamiseksi käynnistetään Taitelija koulussa -toiminta.

Konserttikeskus ry:n ja lastenkulttuurikeskusten (Taikalamppu) tehtävänä on yhteistyössä kuntien / koulujen kanssa työllistää nuoria alle 30-vuotiaita taiteilijoita ja välittää nuoria eri taiteenalojen ammattilaisia kouluille korvausta vastaan.

Konserttikeskus ry vastaa taiteilijoiden välityksestä säveltaiteen osalta. Taikalamppu-verkoston valitut lastenkulttuurikeskukset toimivat Konserttikeskus ry:n alueellisina välityspisteinä.

Lastenkulttuurikeskukset vastaavat muista taiteenaloista ja ne tekevät yhteistyötä säveltaiteen osalta Konserttikeskus ry:n kanssa.

Välitystoiminnan lisäksi Konserttikeskus ja lastenkulttuurikeskukset selvittävät, miten yhteistyötä voidaan kehittää siten, että toiminta muodostuisi pysyväksi ja kaikki taiteenalat kattavaksi.

Lisätietoja:

Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää toukokuussa hankkeeseen osallistuvista lastenkulttuurikeskuksista, jonka jälkeen ne ja Konserttikeskus tiedottavat käytännön toimenpiteistä tarkemmin.

  • Konserttikeskus
  • Taikalamppu  

Luovan työn tekijöiden ja kulttuuri- ja taidealan nuorten ammattilaisten työllistämiseen välittäjäorganisaatioiden kautta

Määrärahalla pyritään lisäämään nuorten, alle 30 (35)-vuotiaiden, taiteilijoiden ja muiden luovan työn tekijöiden työllistymistä ja toimeentuloa vahvistamalla välittäjäorganisaatioita ja välittäjätoimintaa. Suomessa tarvitaan yhä enemmän tahoja, jotka myyvät ja välittävät taiteilijoiden ja muiden luovan työn tekijöiden tuotteita, palveluita ja työpanosta.

Tuen hakija voi olla välittäjäorganisaatio, esimerkiksi manageri-, agentti- tai tuottajayritys/yhdistys. Tukea voidaan myöntää myös taiteilijaryhmälle tai yritysverkostolle, joka etsii hankkeen aikana itselleen sopivan välittäjäorganisaation ja tekee tämän kanssa tuote- ja palvelukehitykseen tai markkinoille saattamiseen liittyvää kehittämistyötä.

Lisätietoja:

Nuorten taiteilijoiden ja kulttuuri- ja sosiaalialan ammattilaisten työllistäminen kulttuurin hyvinvointipalvelujen tuotteistamiseen

Valmistuvat taiteilijat, tuottajat sekä sosiaali- ja kulttuurialan ammattilaiset voivat työllistyä tuottamalla kulttuurihyvinvointi-palveluita mm. kuntien sosiaali- ja terveystoimessa, kansalais- ja työväenopistoissa, työpaikoilla ja kolmannen sektorin palveluksessa.

Nuoria ammattilaisia voidaan hyödyntää alueellisen yhteistyön kehittämisessä kulttuurin hyvinvointivaikutusten edistämiseksi Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelman esityksen mukaisesti.

Tuki kohdennetaan alueittain alueellisten taidetoimikuntien kautta edelleen jaettavaksi alueen toimijoille (esim. kunta, kansalais- ja työväenopisto, kolmannen ja yksityisen sektorin toimijat). Tuki on tarkoitettu nuorten taiteilijoiden, tuottajien ja/tai muiden kulttuuri- ja sosiaalialan ammattilaisten työllistämiseen tuottamaan ja kehittämään kulttuurihyvinvointi-palveluja kuuden kuukauden ajaksi.

Lisätietoja:

Nuorten ammattilaisten työllistyminen kulttuuri- ja tiedeinstituutteihin sekä ulkomaisiin kulttuuriorganisaatioihin ja yrityksiin

Nuorilla luovan työn tekijöillä ei ole tällä hetkellä riittävästi kansainvälisiä työskentelymahdollisuuksia, mikä on tullut ilmi sekä kulttuuriviennin valmisteluryhmän työn yhteydessä että taiteen tiedotuskeskusten ja kulttuuri-instituuttien harjoittamassa kulttuurivientitoiminnassa.

Määrärahalla on tarkoitus mahdollistaa noin 70 nuorta 3-12 kuukauden ulkomaan työllistymisjaksoille vuosina 2010 ja 2011

  • Suomen ulkomailla toimiviin kulttuuri- ja tiedeinstituutteihin
  • kansainvälisiin tehtäviin taiteen alan tiedotuskeskuksissa
  • kansainvälisiin kulttuurin ja taiteen alan yrityksiin tai organisaatioihin 

Suomen ulkomailla toimivat instituutit, Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, Tiedekeskus Heureka sekä taiteen alan tiedotuskeskukset ja vastaavat kulttuurivientiorganisaatiot tekevät työllistettävää koskevat työ- ja kustannussuunnitelmat, joiden perusteella ne voivat hakea työllistettävää omiin tehtäviinsä. 

Työllistämishankkeen käytännön toteuttamisesta vastaa Kulttuuri- ja tiedeinsituutit ry.

Nuorten ammattilaisten kansainvälinen liikkuvuus ja työkokemuksen hankkiminen on tärkeä osa heidän urakehitystään. Kyseessä on investointi tulevaisuuteen sillä kansainvälinen työkokemus suurella todennäköisyydellä auttaa työllistymistä myös jatkossa. 

 Lisätietoja:

http://www.kulttuurivienti.fi/

Kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry


Nuorten taiteilijoiden ja muiden luovan työn tekijöiden työllistäminen

Avustuksen tavoitteena on taiteilijoiden ja muiden luovan työn tekijöiden työllistäminen. Taiteen, kulttuurin ja luovien alojen toimijoilla, kuten taiteilijoilla on osaamista, jota ei aina pystytä tunnistamaan tai sitä ei osata hyödyntää esimerkiksi harrastustoiminnan tai kulttuurin ja luovien alojen lisäksi muilla aloilla.

Eri toimijat kuten julkisen ja yksityisen sektorin toimijat voivat palkata nuoria taiteilijoita ja muita luovan työn tekijöitä eri tehtäviin, jolloin he voivat vahvistaa työllistymistä ja toimeentuloedellytyksiään pitkäjänteisesti.

Lisätietoja:

  

Kulttuurin, taiteen ja luovien alojen kolmannen sektorin kehittäminen

Avustuksen tavoitteena on kulttuurin, taiteen ja luovien alojen kolmannen sektorin toimijoiden vahvistaminen ja nuorten työllistäminen.

Työllistettävien nuorten tehtävät voivat liittyä

  • nuorten oman alan osaamiseen taiteen, kulttuurin ja luovien alojen sektoreilla
  • sisältöjen sekä yleisölle suunnattujen palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen
  • talous- ja henkilöstöhallintoon
  • myyntiin, markkinointiin ja viestintään
  • yritysyhteistyöhön
  • harrastustoiminnan tukemiseen

Työllistäjät voivat olla kulttuurin, taiteen ja luovien alojen kolmannen sektorin toimijoita, kuten taiteilijaseuroja, taiteen ja kulttuurin aluekeskuksia, tapahtumien järjestäjiä, kulttuurimatkailun kolmannen sektorin toimijaorganisaatioita jne.

Lisätietoja:


Nuoria työllistävät kulttuuriaineistojen digitointia sekä verkkosaatavuutta ja säilyttämistä koskevat hankkeet

Tarkoituksena on nuorten (alle 30 v.) työllistäminen hankkeisiin, jotka edistävät kokoelmien luettelointitietojen ja tietoaineistojen digitointia, kokoelmien ja tietoaineistojen digitaalista kuvaamista sekä kuvakokoelmien digitointia. Avustuksia myönnetään kulttuuriperintöalan hankkeisiin, ensisijaisesti museoille.

Määrärahalla voidaan palkata työntekijöitä suorittamaan digitointia sekä digitointiprosessiin kiinteästi liittyviä muita työtehtäviä (aineistojen valinta, kuljetus, esikäsittely ja digitointi sekä aineistojen jälkikäsittely, käyttöön asettaminen ja hallinta).

Ensimmäinen hakukierros käynnistyy toukokuussa 2010 ja toinen hakukierros syksyllä 2010. Määrärahaa voidaan käyttää vuonna 2010 ja 2011 syntyviin kustannuksiin. Määrärahan jälkimmäisellä osalla on mahdollista tukea digitoinnin ohella myös aineistojen tuomista saataville Kansallisen digitaalisen kirjaston -asiakasliittymän kautta.

Hakemukset osoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriölle. Museovirasto osallistuu hakemusten arviointiin ja käsittelyyn, mutta päätöksenteko ja avustusten maksatus tapahtuu ministeriössä. Avustusta ei myönnetä valtion laitoksille.

Lisätietoja:


Liikunta

Sportti työllistää

Opetus- ja kulttuuriministeriö tekee yhteistyötä Suomen Liikunta ja Urheilun, Nuoren Suomen ja Urheiluopistoyhdistyksen kanssa nuorten työllistymis- ja harjoittelumahdollisuuksien luomiseksi liikunta-alalle.

Tukea nuorten työllistämiseen voivat hakea liikunta- ja urheiluseurat, järjestöt, urheiluopistot sekä yksityiset yritykset yhden hakujärjestelmän kautta.

Lisätietoja osoitteesta:

Nuorisotoimi

Työtä nuorille

Opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa Allianssille määrärahat Työtä nuorille 2010 -työllistämishankkeen toteuttamiseen.

Hankkeen tavoitteena on saada nuorisotoimialalle nopealla aikataululla vähintään 1100 uutta lyhytkestoista työsuhdetta. Samalla tavoitteena on edistää opiskeluihin liittyvien harjoittelupaikkojen syntymistä.

Lisätietoja osoitteesta:

Etusivu Avustukset ja palkinnot